Vihdoin kotona!

Olemme nyt ehtineet asua uudessa kodissa jo kuukauden. Ensimmäiset asukkaat muuttivat Toivoon jo lokakuun puolivälissä kun ensimmäisessä käyttöönottotarkastuksen jälkeen A-asunto saatiin osittain käyttöön. Loput muuttivat sitten kun asuntoihin saatiin mm. sisäportaat. Meille ne asennettiin muuttopäivää edeltävänä päivänä eli juuri ajoissa. Nyt ensimmäiset juhlat on pidetty, asuntoa esitelty kavereille ja naapureiden kavereille. Tavarat ovat löytäneet paikkansa. Yhteisessä saunassa on heitetty ensilöylyt. Ollaan vihdoin kotona!

Tunnistin itsessäni pieniä kulttuurishokin oireita heti muuton jälkeen. Kauan odotettu unelmien koti ei yhtäkkiä ollutkaan niin täydellinen. En tiennyt mihin laittaisin keittiössä juomalasit. Oltiinko me suunniteltu tää kaappi tähän? Onpas hankalaa kun posti tuleekin ulos laatikkoon eikä ovesta sisään. Miksi me asutaan täällä työmaalla, mistä ne bussit kulkee? Ulkona satoi kaatamalla ja marraskuun pimeys ahdisti. Vielä kovin keskeneräinen piha ja talo näytti ja tuntui vähän kolkolta. 

Ja sitten tuli sopeutuminen ja uudelleen rakastuminen uuteen ihanaan kotiin, joka nappaa jokaisen valonsäteen marraskuun lyhyestä päivästä.  

Yhteisöllisyys on näyttänyt vain parhaat puolensa. Hauska yhteensattuma on, että Jätkäsaaren yhteisöllinen kerrostalo Malta valmistui hyvin samoihin aikoihin kuin Toivo. Osittain tuosta projektista tämäkin ajatus silloin lähti lähes kolme ja puoli vuotta sitten. Molemmat projektit esimerkkejä siitä, että unelmiin kannattaa uskoa ja niiden eteen tehdä työtä! Sanoisin samoin kuin Maltan puuhanainen Salla Korpela Hesarissa: "Meillä oli uskallusta hypätä tuntemattomaan. Nyt meillä on kodit, joissa voimme asua elämän loppuun saakka".

Unelmien järjestyssäännöt?

Ihan kohta päästään projektin mielestäni parhaaseen vaiheeseen eli asumiseen. Jotta elo Toivossa olisi mahdollisimman auvoisaa, tarvitaan yhteisiä pelisääntöjä. Lupauduin sunnuntain treffeillämme luonnostelemaan taloyhtiömme järjestyssääntöjä. Mitä asioita sinun mielestäsi olisi unelmien järjestyssäännöissä? Mitä ei ainakaan olisi?

Googlaamalla löytää aika erilaisia järjestyssääntöjä. Pari lainausta:
Asokodit: "Yhteisten tilojen ja ulkoalueiden käytössä on noudatettava siisteyttä ja järjestystä."
Teekkarikylä: "Teekkarikylässä on käyttäydyttävä siten, että asukkaiden asu­misviihtyvyyttä ei kohtuuttomasti huononneta." Tai "[hiljaisuuden aikana] kaikenlainen muu melun aiheuttaminen kiellettyä, pois lukien oikeaoppisesti suo­ritettu teekkarihymni."

Ehkä jotain tältä väliltä? Onko kellään hyviä esimerkkejä "yhteisöllisistä" järjestyssäännöistä? Voisiko mukana olla myös järjettömyyssääntöjä? "Jokaisen lumisen viikon perjantaina on järjestettävä koko taloyhtiön yhteinen lumisota"

Perun puheeni

Väliaikaisasunnot ovat yhtä kärsimystä.

Eivät ole. Viiden hengen perhe mahtuu hyvin ja mukavastikin 30 neliön siirtolapuutarhamökkiin. Sen voi ottaa retken kannalta. No joo, aika pitkän retken.

En suostu muuttamaan keskeneräiseen.

Kyllä suostun, saako muuttaa heti? Valmiimpi se nyt on kuin viikko sitten.  

En halua, että meidän kotiin näkyy suoraan naapurista tai kadulta.

Äh, senkun näkyy. Jos kerran minusta erilaisia koteja on kiva nähdä, niin miksei meidän kotia saisi ohimennen katsoa.

Rakkaat tavarat tekevät kodin.

Eivät tee. Rakkaat ihmiset tekevät kodin.

Ei kotona tarvitse välttämättä olla sohvaa.

Kyllä pitää, ainakin meidän kodissamme. Missä me muuten pötköttelisimme, lukisimme, painisimme, kutoisimme, paijaisimme, torkahtaisimme, surffaisimme netissä, kutittelisimme, itkisimme, nauraisimme? Ruokapöydän ääressäkö? Kukin omassa huoneessaan?

Koululaisella on hyvä olla oma huone.

Ei kai? Eikö tärkeää ole, että koululaisella on tarvittaessa  oma rauha ja tilaa omille jutuille. Uni tulee hyvin veljien kanssa samassakin makuuhuoneessa. Ja askartelut on rennompaa tehdä siellä, mistä jälkiä ei tarvitse heti korjata pois.

Sisustukseen kannattaa valita mahdollisimman ajatonta ja tilaratkaisuissa kuunnella muiden kokemuksia.

Moni perhe kaipaa kuraeteistä – meidän perhe ei kaipaa. Kodinhoitohuone on kätevä – varmasti, mutta minä haluan viikata pyykkiä siellä, missä on muutakin elämää. Astiainkuivauskaappi on hieno suomalainen keksintö ja näppärä asia – silti, ei kiitos.  

Maku muuttuu.

Olen ruvennut keräämään perinteistä leikekirjaa haaveideni kodista jo melkein kymmenen vuotta sitten. Edelleen sivuille liimatut kuvat ja kirjatut ideat ovat minusta hienoja.

Haluan Birger Kaipiaisen syvänsinisen Kiurujen yö -tapetin.

Ei, tätä en sentään peru!  

Enää kuukausi!

Syksy saapui ja työt tontilla jatkuvat edelleen. Moni on kysynyt, olemmeko aikataulussa. Riippuu mitä aikataulua tarkoitetaan. Alkuperäisen aikataulun mukaan talon piti valmistua kesäkuussa. Sittemmin valmistuminen siirtyi elokuulle ja siitä syyskuulle. Tämän viimeisimmän aikataulun mukaan muuttoon olisi jäljellä enää kuukausi! Ja se näyttää oikeasti toteutuvan. Talo näyttää ulkopuolelta vielä noh hieman keskeneräiseltä, mutta asuntojen sisätilat valmistuvat vauhdilla.

On mahtavaa nähdä, kun valittu parketti asennetaan omaan asuntoon. Kuinka hauska sisäkatto Niilolle ja Venlalle tulee ja kuinka siisti voikaan olla Lotan ja Oopan betonilattia ja olohuoneen musta seinä. Pitääpä käydä ottamassa sisätiloistakin kuvia ja laittaa tänne nähtäväksi. Ihan kohta pääsemme oikeasti kantamaan muuttolaatikot uutukaiseen kotiimme. Erityisen kipeästi tätä odottaa Vaijojen viisihenkinen perhe, joka on asunut heinäkuusta asti evakossa siirtolapuutarhamökissä. Meidän lapsemme aloitti Olarissa päiväkodin ja uudelta kodilta olisi päiväkotiin kävelymatka, vanhalta ei oikein.

Mutta siis kuukausi! Ei tunnu enää missään.

Isänmaan toivot

Tässä jonain päivänä uutisoitiin Ylellä, kuinka Nokian suosio kotimaassa on kasvussa. Samaan uutiseen oli saatu tutkimustulos, jonka mukaan puoluetaustaltaan keskustalaiset suosivat Nokiaa eniten verrattuna muiden puolueiden kannattajiin. Tämä laittoi miettimään, missä asioissa itse olen valmis suosimaan suomalaista, kuten joku mainos joskus sanoi.

No, niistä muista jutuista en nyt tässä kirjoita, mutta yksi ajatushaara johti tähän taloprojektiin. Tässä samalla kertaa teemme kuitenkin varmasti elämämme suurimpia investointeja, joten jos johonkin asiaan haluaa valinnoillaan vaikuttaa,  niin talonrakennuksen yhteydessä siihen on tavallista suurempi mahdollisuus.

Talomme rakentamiseen vaikuttavista arvoista on aiemminkin kirjoitettu tässä blogissa. Yksi vähän vähemmän painokkaasti korostettu suunnittelun lähtökohta oli kotimaisuus. Jo alun perin on joitain tiettyjä tuotteita valittu yrityksen ja tuotannon kotimaisuuden perusteella, kun taas toisista on päätetty, ettei ulkomaalainenkaan tuote ole huonompi, jos se on yhtä laadukas ja silti halvempi. Yllättäen on käynyt niin, että rakennuksesta monet näistä jälkimmäisistäkin tuotteista on lopulta suomalaisia, urakoitsijan kilpailuttamina valintoina.

Kaikkia materiaaleja ei ole vielä hankittukaan, mutta tässä muutama esimerkki (minun tietääkseni) kotimaisista tuotteista työmaallamme:

Betoniharkot (Lammi), runkopuutavara(), ulkomaalit (Teknos), julkisivutiilet (Tiileri), katto- ja muut pellit (Ruukki), ikkunat ja ulko-ovet (Domus), lukot ja painikkeet (Abloy)
Sisäovet (Jeldwen), hanat (Oras), vesikalusteet (Ido), keittiöt, kaapit ja komerot (Ykköskeittiöt)

Työvoimaa on toki tullut jonkin verran etelänaapurista, kuten kaikille pääkaupunkiseudun työmaille nykyisin. Silti voisi kai sanoa että koko investoinnilla on hyvä kotimaisuusaste.

Suunnitelmiin voi parhaiten tutustua tästä.

Ei ole lapsiperheen hyvä olla yksin

Oma rauha. Sitähän ei tunnetusti ole suomalaisen mielestä missään muualla kuin omakotitalossa ja mökillä. Paitsi jos naapurit sattuvat olemaan liian lähellä. Subjektiivisen näkemykseni mukaan monet haluavat muuttaa omakotitaloon ja saada sitä omaa rauhaa nimenomaan siinä vaiheessa kun perheeseen syntyy lapsi. Esikoisemme täytti juuri vuoden, joten voin hyvin kokemuksen (kröhöm) syvällä rintaäänellä väittää, että kukaan ei tarvitse niin vähän "omaa rauhaa" kuin pienten lasten vanhemmat. Ai miksi?

Oman kokemukseni mukaan ihan pienen vauvan kanssa tärkeintä oli, että vauvan kanssa pääsi helposti (kävellen tai julkisilla) ihmisten ilmoille ja halutessaan vauvaharrastuksiin ja kerhoihin. Niissä tapasi muita vanhempia. Se oli tärkeää, ainakin minulle. Kun lapsi kasvaa, pihaleikit muuttuvat tärkeäksi osaksi päivärutiinia. Matinkylässä kerrostalomme pihalla on lähes aina leikkiseuraa ja pihan yhteiset lelut kaikkien käytössä. Jos oma piha on tyhjä tai kaipaa vaihtelua, on parin sadan metrin päässä ihana asukaspuisto. Ja kilometrin päässä toinen. Pihallakin tärkeä elementti ovat muut vanhemmat, joiden kanssa voi jutella samalla kun lapset leikkivät. Jos asuisimme omakotitalossa, pitäisi varmaan olla siinä omalla pihalla. Mutta eihän siellä olisi ketään muita. Ja kaikki pihalelutkin pitäisi hankkia itse, huh. 

Joskus toki olisi kiva, että piha olisi vähän enemmän oma. Voisi vaikka pitää grillibileet. Tai pitää pientä kasvimaata. Ei varmaan ole yllätys, että mielestäni Toivon tulevassa pihassa yhdistyvät nämä kaikki hyvät puolet. Piha on yhteinen ja silti oma. Ja naapurien kanssa on sovittu, että omiakin grillibileitä saa pitää. Ihan vielä ei päästä bileisiin, koska työt jatkuvat edelleen tontilla ja pääsemme muuttamaan vasta syyskuun lopussa. Sitä ennen voi nauttia kesästä! 

Kevättä rinnassa!

Rakennustyömaa etenee vähitellen ja pihajulkisivu on saanut osittain peitokseen paneeliverhouksen. Kaikki ikkunat ja ovet ovat paikoillaan, ja räystäiden pellityksiä viimeistellään. Talomme alkaa näyttää siltä kuin arkkitehtiemme suunnitelmien pohjalta olemme jo vuosi sitten voineet kuvitella. On mahtavaa seurata edistymistä!

Piha sen sijaan on luonnollisesti kaukana siitä idyllistä, josta olemme toivolaisten kanssa keskustelleet. Koko tontti on möyhitty ja pohjoisreunalla on edelleen suuri kuoppa ja tulevan grillikatoksemme paikalla on työmaakoppi. Kaikesta tästä huolimatta on pihallamme tänäkin keväänä jo kukkinut valkovuokkoja, ja näinä päivinä kukintansa aloittavat naapureiden valtavat syreenipensaat, jotka näkyvät hyvin myös tulevan ruokailutilamme ikkunasta.

Kävin juuri tänään taimitarhalla, ja paljon olisi suunnitelmia jo omaan pihaan ja terassille.  Haaveissa on rakentaa parvekkeelle istutustikkaat, joiden portailla ainakin kasvaisi lajitelma erilaisia yrttejä ja salaatteja, kesäkurpitsaa sekä kenties muutama tomaatti ja chili.  Mansikoitakin on johonkin ruukkuun varmasti laitettava! Ja onhan niitä kukkiakin saatava, esimerkiksi valkoisia hortensioita.

Ensi keväänä pääsemme kaikki upottamaan sormemme multaan Toivon pihalla. Suunnitelmissa on istutuslaatikoita, joissa voidaan viljellä hyötykasveja. Ehkä perustamme oman perunamaan tai kylvämme rivin porkkanoita ja toisen rivin sipuleita. Saammekohan jo ensi keväänä ihailla omien omena- ja kirsikkapuiden kukkia? Viihtyvätköhän marjapensaat niille suunnitellussa paikassa talon lounaisseinustalla? Varmaa on ainakin se, että vuoden päästä vastaleikattu ruoho tuoksuu pihallamme ja saunan jälkeen on hyvä siirtyä grillikatokseen paistamaan vaikka muurinpohjalettuja lasten leikkiessä hiekkalaatikolla tai juostessa pihalla pelaten jalkapalloa. 

Minä ainakin odotan jo ensi kesää, mutta odottaessa aion nauttia tästä kesästä!

-Venla

Miksi juuri Olarissa on hyvä asua?

Tykkään Olarista. Synnyin siellä, kävin välillä muualla ja palasin. Niin moni muukin on tehnyt. Paikallissanonta ”onnellisten Olari” kuulostaa kovin kornilta, mutta jotain erityistä tässä 70-luvulla rakennetussa lähiössä on. Listasin tähän muutaman sellaisen asian, jotka tekivät meidän perheen päätöksestä rakentaa juuri Olariin kovin helpon.

Kun arki-iltana tai viikonloppuna menee ulos, vaikkapa leikkipuistoon tai pururadalle, siellä näkee ihmisiä ja tapaa tuttuja. Olarilaiset viettävät aikaa ulkona. Pallokentät eivät ole autioita eikä luistelukenttää aurata turhaan. Olarilaisilla pihoilla leikitään edelleen kirkkistä ja grillataan talkoomakkaroita.

Lapsia ei tarvitse kuskata harrastuksiin – lähes kaikki harrastusmahdollisuudet ovat ihan lähellä, eli siis saavutettavissa kävellen, juosten, pyörällä, skeitillä, potkulaudalla, bussilla…

Lähikoulu on tulevalta kotioveltamme parin korttelin päässä. Sitä samaa koulua olemme me vanhemmat itsekin 30 vuotta sitten käyneet, rinnakkaisluokilla, toisistamme tietämättöminä. Päivänkehrän koulun lisäksi Olarissa on ainakin pari muuta alakoulua, kansainvälinen koulu, Steinerkoulu, yläkouluja ja Olarin lukio, monenmonta päiväkotia ja kuvataidekoulu.

Lähikauppaan voin lähettää ekaluokkalaiseni omine nokkineen jätskiostoksille. Eivätkä jätskit edes ehdi sulaa kotimatkalla – kaupalle kävelee viidessä minuutissa. Tai jaa, ehkä sittenkin annan kylmäkassin mukaan, koska matkalla on kyllä kiviä, lätäköitä, muurahaisia, yhdet liikennevalot ja eskarikaverin koti. 

Tulevalle Iso Omenan metroasemalle on reilu kilometri. Ja sitten tietysti ”Iso Omenan laadukkaat päivittäistavaraliikkeet sekä pukeutumisen, palveluiden ja erikoisliikkeiden monipuoliset valikoimat tekevät Isosta Omenasta suositun ostos- ja vapaa-ajanviettopaikan.” Öh, no joo, palvelut löytyy, juu.

Toivoporukan kanssa suunniteltiin varaavamme yhteinen ilta, jolloin tehdään jotain ihan muuta kuin toivoa. Suunnitelmissa on melontaretki. Päivänkilontieltä on kymmenen minuutin pyörämatka merenrantaan. Sieltä voi vuokrata kanootin tai kajakin illaksi parilla kympillä. Maailman kaunein saaristo on vuokrapaikasta muutaman melanvedon päässä. Iltapalalle voi pysähtyä vaikka Ison Vasikkasaaren keittokatokselle (allaoleva kuva on sieltä). Ja illaksi kotiin.

Ainiin vielä yksi juttu: ainakin kaksi Toivon taaperoa aloittaa elokuussa samassa sympaattisessa päiväkodissa. Olisi aika huippua, jos taloyhtiömme yhteisöllisyyttä voisi soveltaa myös lasten hakemiseen ja viemiseen! 

Mites taloprojekti?

On kulunut aika tarkkaan kaksi vuotta siitä, kun projektimme lähti todenteolla liikkeelle Vaijojen liityttyä jengiin mukaan. Kaksi vuotta tuntui silloin todella pitkältä ajalta ja moni asia hyvin hyvin epävarmalta. Ja nyt sillä unelmien tontilla seisoo jo unelmien talo! Ihan pientä viilausta se tosin vielä kaipaa... Eihän tämä aina mitään helppoa ole ollut ja ikäviäkin yllätyksiä on matkan varrelle osunut useita, mutta silti en ole päivääkään katunut projektiin lähtemistä. Se on vähän sama kuin lasten kanssa: eihän se aina ole ruusuilla tanssimista, mutta et osaa enää ajatella elämää ilmankaan. Toivosta on jo tullut osa identiteettiä. Jopa siinä määrin, että nykyään saa jatkuvasti vastailla kysymykseen: mites taloprojekti?

Kysyjästä riippuen projektia pidetään joko täysin hulluna tai todella upeena. Varmaan enemmän painottuen tuohon ensimmäiseen. Hullua tämä välillä onkin. Listailin tässä projektin plussia ja miinuksia:

+ Ihanat uudet ystävät ja maailman parhaat tulevat naapurit.
+ Yhteisöllisyys, joka ei rajoitu rakentamiseen. Lapset ovat menossa syksyllä samaan päiväkotiin.
+ Unelmien koti, jota ei olisi voinut saada mitenkään muuten
+ Puusauna, yhteinen piha. Toivon henki
+ Ekologiset ratkaisut
+ Aina joku keksii, miten kinkkisistä paikoista päästään eteenpäin

- Rahaa menee. Liikaa
- Aikataulut eivät pidä. Tuparikutsua ei kannata vielä lähettää.
- Hyvistä tekijöistä ei varsinaisesti ole ylitarjontaa. Sisätöitä tekemään ei meinattu löytää tekijää.
- Voimaton olo, kun ei itse osaa tehdä projektin eteen oikein mitään ja työkuorma jakautuu epätasaisesti
- Välillä mieleen hiipuva epätoivo. Onnistuuhan tämä?

Plussat voittaa miinukset mennen tullen. Miinukset kun on käytännön ongelmia, plussat oikeasti tärkeitä asioita.

Harjannostajaisissa on tunnelmaa

Talomme harjannanostajaisia vietettiin 15.3. Juhlat olivat mukavan välittömät ja aurinko paistoi. Juhlatilana toimivassa Vaijojen asunnossa oli suorastaan lämmin.

Runkourakoitisijamme hommasi virolaisen perinteen mukaisen kranssin talon korkeimpaan kohtaan juhlan kunniaksi. Tämä kranssi piti sitten rakennuttajien käydä hakemassa pois ennen juhlien loppua tai - enpäs muistakaan mitä. No nyt sitä kamaluutta ei kuitenkaan pääse tapahtumaan, koska yhtiömme miehet suorittivat uroteon ja kävivät sahaamassa kranssin pois. 

Kuvassa Heikki pitää rakennuttajan puhetta ja muutamia muitakin puheita kuultiin. Juhlatilaksi valikoitui Vaijojen vielä hyvinkin loft-henkinen asunto. Juhlakansaa viihdytti myös a cappella yhtye, jossa esiintyi myös yksi talon suunnittelijoista, Avarrus-arkkitehtien Hannes!  

Rakennetaanko Toivoa ilmastoystävällisesti?

Samuli Laita kirjoitti jokin aika sitten Helsingin Sanomissa ilmastoystävällisestä rakentamisesta. Juttua oli ilo lukea – eikä vain siksi, että se oli hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen. Juttu toimi meille Toivon rakennuttajille myös hyvänä checklistinä, josta saattoi tyytyväisenä ruksia lähes jokaisen kohdan hoidetuksi.

Rakenna hiiltä sitovasta puusta.

Meille oli alusta asti selvää, että haluamme puurunkoisen talon. Työmaalta tulvii puuntuoksu kadulle saakka.

Älä rakenna hetteikköön. Täyttäminen lisää päästöjä.

Rakensimme kalliolle.

Tee vain tarvitsemasi asuinneliöt ja -kuutiot. Tee naapurien kanssa yhteisiä tiloja. Valitse puukiuas.

Kunkin asunnon pohja on mietitty todella huolella. Tavoittelemme niitä paljonpuhuttuja tehoneliöitä. Eteisen viereinen kylppäri on samalla kuraeteinen, katon korkeat kulmat hyödynnetään säilytystilana, väliseinät ovat myöhemmin helposti siirrettävissä. Asunnoissa ei ole omia saunoja. Sen sijaan yhtiöllä on reilun kokoinen puusauna yhteisen oleskelutilan yhteydessä.

Valitse energiatehokkaat kalusteet ja valaisimet, käytä ekosähköä.

Ledejä on nykyään tarjolla lähes kaikkeen valaisemiseen. Energiatehokkaat ikkunat lienevät kuitenkin kaikkein ympäristöystävällisimpiä valaisimia. Molempia Toivoon on suunniteltu runsaasti.

Hyödynnä auringon energia. Suuntaa talo oikein. Eristä rakennus hyvin.

Toivo tuottaa lämpöä maalämpöpumpulla ja sähköenergiaa aurinkopaneeleilla. Suunnitteilla on myös asentaa katolle aurinkokeräimet. Vahvasti eristetyt seinät ja MSE-ikkunoiden nelilasiset paketit takaavat, ettei tuotettu lämpöenergia karkaa harakoille. Rakennuksen energialuokka on A, ja tavoitteena on rakentaa passiivitalo.

Joukkoliikenteen pysäkki kävelymatkan päässä talolta.

Vaikka Toivo sijaitsee rauhallisella pientaloalueella, kävelymatkan päässä on tarjolla lähes kaikenkattavat palvelut ja erinomaiset liikenneyhteydet. Pisteenä iin päälle rakenteilla olevalle metropysäkille kävelee kotipihasta kymmenisen minuuttia. Pyörällä pääsee vielä nopeammin.

(Kursivoidut kohdat ovat lainauksia artikkelista: Maailmanloppu ei pelota tarpeeksi. Samuli Laita. HS 17.1.2013)

Katto pään päälle

Meillä on katto! Jollain meistä on jopa jotain seinän tapaista, allekirjoittaneen asunnossa tuolla oikeassa reunassa on kuitenkin vielä aika ilmava tunnelma. Olemme käyneet seisoskelemassa olohuoneessamme ja ihastelemassa näkymiä Niilon ja Venlan parvekkeelta tuolta talon korkeimmasta kohdasta. On kiva ajatus, että naapurin ihanalle kattoterassille pääsee varmasti jatkossakin vierailemaan ja siten toisen onni ei ole itseltä pois. Oma asunto tuntui samalla kertaa pieneltä, isolta, oudolta ja ihan kodilta. Millään ei enää malttaisi odottaa, että pääsee kantamaan muuttolaatikoita ihanaan uuteen kotiin.

Onhan tässä ollut epätoivon hetkiäkin matkalla, mutta jotenkin sitä taas on kumman luottavainen Toivon tulevaisuuteen kun rakennustyömaa alkaa näyttää ihan talolta. Yritämme saada pian julki myös tarkempaa materiaalia myytävästä asunnosta.