sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Kevättä rinnassa!


Rakennustyömaa etenee vähitellen ja pihajulkisivu on saanut osittain peitokseen paneeliverhouksen. Kaikki ikkunat ja ovet ovat paikoillaan, ja räystäiden pellityksiä viimeistellään. Talomme alkaa näyttää siltä kuin arkkitehtiemme suunnitelmien pohjalta olemme jo vuosi sitten voineet kuvitella. On mahtavaa seurata edistymistä!

Piha sen sijaan on luonnollisesti kaukana siitä idyllistä, josta olemme toivolaisten kanssa keskustelleet. Koko tontti on möyhitty ja pohjoisreunalla on edelleen suuri kuoppa ja tulevan grillikatoksemme paikalla on työmaakoppi. Kaikesta tästä huolimatta on pihallamme tänäkin keväänä jo kukkinut valkovuokkoja, ja näinä päivinä kukintansa aloittavat naapureiden valtavat syreenipensaat, jotka näkyvät hyvin myös tulevan ruokailutilamme ikkunasta.

Kävin juuri tänään taimitarhalla, ja paljon olisi suunnitelmia jo omaan pihaan ja terassille.  Haaveissa on rakentaa parvekkeelle istutustikkaat, joiden portailla ainakin kasvaisi lajitelma erilaisia yrttejä ja salaatteja, kesäkurpitsaa sekä kenties muutama tomaatti ja chili.  Mansikoitakin on johonkin ruukkuun varmasti laitettava! Ja onhan niitä kukkiakin saatava, esimerkiksi valkoisia hortensioita.

Ensi keväänä pääsemme kaikki upottamaan sormemme multaan Toivon pihalla. Suunnitelmissa on istutuslaatikoita, joissa voidaan viljellä hyötykasveja. Ehkä perustamme oman perunamaan tai kylvämme rivin porkkanoita ja toisen rivin sipuleita. Saammekohan jo ensi keväänä ihailla omien omena- ja kirsikkapuiden kukkia? Viihtyvätköhän marjapensaat niille suunnitellussa paikassa talon lounaisseinustalla? Varmaa on ainakin se, että vuoden päästä vastaleikattu ruoho tuoksuu pihallamme ja saunan jälkeen on hyvä siirtyä grillikatokseen paistamaan vaikka muurinpohjalettuja lasten leikkiessä hiekkalaatikolla tai juostessa pihalla pelaten jalkapalloa. 

Minä ainakin odotan jo ensi kesää, mutta odottaessa aion nauttia tästä kesästä!
-Venla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti