Kevät kääntyy jo kesäksi ja tontilla kauniisti kukkineet sinivuokot saavat edelleen olla rauhassa. Saimme rakennusluvan pari viikkoa sitten, mutta siitä tehdyn oikaisuvaatimuksen takia lupaamme käsitellään seuraavaksi rakennuslautakunnassa. Toivotaan, että asiaan saadaan ratkaisu pian ja päästään tositoimiin tontilla.
Tässä odotellessa olen mietiskellyt mm. kaupunginosaliikkeitä ja asukkaiden omaehtoista toimintaa asuinympäristönsä eteen. Paljon on puhuttu Kallio-liikkeestä ja Töölössäkin sai alkunsa vastaava liike, jolla ei ole virallista organisaatiota eikä johtajaa vaan tarkoituksena on toimia alustana asukkaiden toiminnalle ja toimia positiivisena vastavoimana nimby (not in my backyard) -ilmiölle. Liikkeet eivät ole perinteistä kaupunginosayhdistyksiä. Nekin ovat toki arvokkaita, mutta valitettavan usein tuntuu, että yhdistysten toiminta keskittyy enemmänkin vastustamaan asioita kuin tekemään kovasti mitään uutta.
Esimerkkejä muista hauskoista tavoista elävöittää asuinympäristöä on Ravintolapäivä ja tänään ensimmäistä kertaa järjestettävä Siivouspäivä, jolloin ihmisiä kannustetaan perustamaan pihakirppiksiä ympäri kaupunkia. Yhteistä näille uusille liikkeille ja päiville on, että ei odoteta, että joku muu tekee vaan tehdään itse ja kutsutaan muutkin mukaan. Siivouspäivän ideoijat kertoivat Hesarin NYT-liitteessä perjantaina, että Espoosta oli kyselty vastaavan tapahtuman perään. Vastaus oli, että järjestäkää vaan! Kun Töölö-liikkeestä kerrottiin Hesarissa, niin eikö joku kirjoittanut mielipidepalstalla, että liike oli ideoinut hänen mielestään vääränlaisia tapahtumia Töölöön. Kirjoittajalle ei tullut mieleen, että juuri hän voisi itse mennä mukaan liikkeeseen ja järjestää juuri sellaista toimintaa, josta itse on innoissaan.
Ehkä kuvaavaa on, että en edes aikaisemmin tiennyt, että Matinkylässä (jossa nykyään asumme) ja Olarissa toimivat kaupunginosayhdistykset Matinkylä-Seura ja Olari-Seura. Miksi olen osallistunut Kallion Block Partyyn ja kuullut Kumpulan kyläjuhlista, mutta Matinkylä-seuran tapahtumista en tiedä mitään? Tapahtumia ei tosin 2012 näytä nettisivujen mukaan olevan... Olari-Seura kertoo panostavansa erityisesti Olarin viihtyvyyden ja yhteisöllisyyden lisäämiseen. Vuoden 2012 tapahtumiksi kerrotaan kaupunginjohtajan asukastilaisuus toukokuussa ja Olari tempaus lapsiperheille syyskuussa. Jotain sentään, muttei varsinaisesti innosta mukaan. Itse olen haaveillut kesätorista Kuitinmäen ostarin parkkipaikalla ja kyläjuhlista Kumpulan malliin. Pitäisikö siis liittyä Olari-seuraan vai aloittaa Olari-liike?
Tätä kirjoittaessa nykyisen kotimme pihalla on menossa taloyhtiön talkoot ja omatuntoa soimaa, koska ensimmäistä kertaa en osallistu niihin. Lähes pätevänä tekosyynä toimii tällä kertaa tuo toivottavasti pian syntyvä lapsi. Kun ensimmäistä kertaa osallistuin taloyhtiömme talkoisiin, olin varmasti nuorin osallistuja. Viime kerroilla keski-ikä talkooväen keskuudessa on onneksi selvästi laskenut. Ehkä kaupunginosayhdistyksissä on vähän samaa kuin talkoissa. Matinkylä-seura on perustettu 1970 ja silloin toiminta on ollut varmasti aktiivista nuorten perheiden asuttamassa uudessa lähiössä. Seuran nettisivuilla olevan kuvan perusteella seuran johtokunta koostuu pitkälti samasta porukasta kuin 40-vuotta sitten. Talkooperinnettäkin tuntuu pitävän pystyssä tämä sama ikäpolvi. Yhteisöllisyydestä kiinnostuneet nuoret taas puuhaavat sosiaalisessa mediassa uusia tapahtumia eivätkä liity kaupunginosayhdistyksiin. Pitäisikö siis yhdistää voimat?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti