Uutta vaih(d)etta

Projektimme on edennyt uuteen vaiheeseen - nyt rakennetaan ylöspäin.
Kesän kaivamisen jälkeen odottelimme anturoiden kuivumista ja harkkojen saapumista, eikä työmaa tuntunut edistyvän oikein moneen viikkoon. Nyt tehdään näkyvää tulosta ihan silmissä, ja näin tulee jatkumaan suunnilleen jouluun asti, kunnes koko runko on pystyssä.
Rakennusprojektilla on lukuisia erilaisia vaiheita, joista juuri rungon pystytys on tavallaan palkitsevin. Talo saa muotonsa jo melko nopeasti, ja pian voimme kävellä ovesta sisään ja kuvitella eri tiloja paikoilleen.
Sitten homma tuntuu taas pysähtyvän. Sisätyöt vievät paljon aikaa, eikä edistys niissä ole niin näkyvää kuin kookkaita harkkoja tai puupalkkeja pinottaessa. Pintoja ja detaljeja hiotaankin sitten ensi kesään saakka.

Vaikka talosta on nyt vasta kellarin ensimmäiset harkkokerrokset ladottu, on kokonaisprojektimme lujasti puolivälin paremmalla puolella. Puolentoista vuoden aikana on ehditty tekemään paljon. Projekti- ja rakennussuunnittelun vaiheita on käyty läpi enemmän kuin jaksan tähän laskea, ja kohta niistä on viimeisetkin tehty!

P.S. Moni on kysynyt että osallistummeko itse rakennustöihin. Emme osallistu, vaan kaikki työt tekee kunkin rakentamisen alan ammattilaiset. Ja työn valvonta on siihen erikoistuneen konsultin hallussa. Itse hoidamme arkkitehdille ja rakennuttajalle kuuluvan valvonnan.
Että sikäli oma työmme tässä alkaa pikku hiljaa rajautumaan uusien sohvien valintaan.

Usko koetuksella

Nyt ottaa aika koville. Kesälomiemme aikana tontilla on räjäytetty, kaivettu, tasoitettu, mitattu ja perustettu. Nyt odottavat runkotyöt valujen kuivumista. Ryhtyessämme tähän hulluuteen yli vuosi sitten, moni sanoi, että se tulee olemaan sitten aika rankkaa. Kyllähän sen uskoi, mutta todellisuudesta ei tiennyt vielä tuon taivaallista.

Pahinta on epävarmuus, ihan kaikesta. Mihin ja kehen voi luottaa? Missä vaiheessa pitää reagoida? Ketkä tekee hyvin ja ketkä tekee vain? Kenen intresseissä on tehdä kunnolla? Ei kai tehdä valinnoillamme kauaskantoisia virheitä? Kuka tietää? Pitääkö meidän tietää?

Toiseksi pahinta on raha. Kun korot juoksee ja tili tyhjenee, kurkkua kuristaa. Niin se vain on. Jokainen uutinen nuorista aikuisista, jotka ottavat siis aaaiiivan liian suuria lainoja, pistää korvaan ja saa punastumaan. Jos tässä ei olisi tahallista riskiä, ei pelottaisi. Olisi vain haastavaa, muttei pelottaisi.

Kolmanneksi pahinta on odottaminen. Kunpa olisi jo ensi kesä. Tämän syksyn ja talven voisi ottaa sitten vaikka ensi kesän jälkeen, siihen pötköön vain seuraavien kanssa.

Toivo-porukan kanssa tavataan edelleen vähintään kerran kuukaudessa. Välillä pakollisia käsiteltäviä asioita on enemmän, välillä ihan pari vain. Koskaan ei olla istuttu hiljaa. Projektin kannalta tuntuu tärkeältä ja meistä mukavalta tavata säännöllisesti ja tarpeeksi usein. Ensi kerralla aloitellaan jo yhtiöjärjestyksen kirjoittamista. Apua sen hiomiseen saadaan onneksi hyväksi havaitulta lakimieheltä. Tietämättään antoi itselleen vakuuttavan suosituksen puuskahtamalla, ettei ikinä suostuisi asumaan asunto-osakeyhtiössä, jonka yhtiöjärjestystä ei olisi itse tehnyt. 

Ihan alussa määriteltiin tärkeimmät tavoitteemme Toivon suhteen. Ensimmäinen oli, että osakasperheet ovat edelleen koossa ja onnellisia, kun talo on valmis. Toisena taisi olla kaikille mieluisat kodit ja yhteinen piha.

Ollaan aika sisukas porukka – ehkä meitä yhdistävän vankan partiotaustamme ansiosta. Usko horjuu. Toivo ja rakkaus eivät. Voi kun pysyisi niin. 

Pala taivasta

Ohhoh, mehän olemme ostetaneet tontin, johon paistaa ihan aurinko! Ja vieläpä monesta ilmansuunnasta. Maanmuokkaustöiden alettua reilu viikko sitten tuntuu, että kallioisen ja multaisen maan kaupan päälle ollemme saaneet palan taivasta. 

Viime ajat oma katse on ollut niin alaspäin – keskittyneenä pohjakuviin – ettei ole muistanutkaan, että seinien ulko- ylä- ja alapuolella on myös tulevan kodin kannalta merkityksellisiä asioita.

Tontillamme on kalliota juuri siinä kohdassa, mihin talo on suunniteltu, ja multaista maata siinä, mihin tulee iso yhteinen pihamme. Kuulostaa siis periaatteessa oikein hyvältä ja luontevalta. Tuntuu, että olemme vetämässä suuria linjoja jotenkin luonnonmukaisesti. Mutta ennen kuin meidän talon voi siihen kalliolle luontevasti ja jykevästi nostattaa, pitää tehdä jotain hyvin ei-luontevaa: jysäyttää kallion määrää aikalailla vähäisemmäksi. Louhiminen on kallista ja pelottavaa. Ei voi kuin toivoa, ettei naapureille koidu siitä häiriötä suurempaa haittaa.

Kaivuun lisäksi tontilta on kaadettu kaikki puut. Ikävä kyllä ne eivät mahdu kovin kompaktille alalle rakennustyömaan kanssa. Yllättävää on ollut, että kaadettuja puita ei kukaan halua hakea pois edes ilmaiseksi. Tuntuu järjenvastaiselta kuskata polttopuuksi kelpaavaa kaatopaikalle. Eipä taida jäädä kuitenkaan viimeiseksi hölmöläistenhommaksemme.

Tontin reunamilla komeilleesta jyhkeästä tammesta olisi kuulopuheiden mukaan voinut saada jopa rahaa, ellei se olisi ollut varsinainen kinder-yllätys. Metsurin moottorisaha väisti pari vuosikymmentä sitten tammeen juuttuneet puutarhasakset parilla sentillä. Hups. Komeankokoiset sakset olivat muuttaneet puuparan sisuksen pikimustaksi ja pahanhajuiseksi.

No, tukkipöydäksi tontin puut eivät kuitenkaan olisi päätyneet. Olemme sopineet kirjaavamme yhtiöjärjestykseen ehdottoman kiellon kaikenlaisille tukkihuonekailuille.

Kaupunkia täydentämässä

Täydennysrakentamisen haasteita

Onko sinun naapuriisi joskus rakennettu jotain? Miltä se mahtoi tuntua? Sopivatko rakennuksen ulkomuoto, värit ja massoittelut omaan mielikuvaasi alueesta? Entä käyttötarkoitus? Olivatko asemakaavan määräykset ennestään tuttuja, vai tuliko yllätyksenä, mitä kaikkea alueelle saa tehdä?

Pääkaupunkiseutua tiivistetään jatkuvasti, oikein urakalla. Kaikilla kaupungeilla on omat kovat tavoitteensa asuntotuotannon lisäämisestä. Perustetaan uusia isoja asuinalueita, mutta pyritään myös täydentämään olemassa olevia väljempiä kaupunginosia. Täydentäminen on erityisen ekologista ja ekonomista, koska silloin rakennetaan nykyisen infrastruktuurin varaan, eikä tarvita juuri uusia teitä tai putkia.

Täydennysrakentamisen haasteena onkin se, että olemassa olevalla alueella on jo oma olemuksensa, ja kaikilla alueen asukkailla oma mielikuvansa siitä. Kaikki uusi saattaa olla jossain mielessä ristiriidassa tuon mielikuvan kanssa. Toisaalta täydentämisen yhteydessä puhutaan myös eheyttämisestä. Eheyttämällä parannetaan alueen nykytilaa, kun samalla rakennetaan lisää, jolloin lisärakentamisesta on selvää hyötyä myös nykyisille asukkaille.

Nämä samat suuremman mittakaavan periaatteet pätevät myös tässä pienemmässä täydennysrakentamisen kohteessa. Naapurit tekivät huomautuksia rakennusluvastamme, koska olivat aiemmin kuvitelleet tontille aivan toisenlaisen rakennuksen, tai ehkä jopa toivoneet että tontti jäisi tyhjäksi. Kuitenkin näillä naapureilla on aivan samanlaiset oikeudet rakentaa omille tonteilleen, ja ovat myös niitä oikeuksia aikoinaan hyödyntäneet. Meidän tonttimme on ollut aiempina vuosina aika siivoton, ja isot puut ovat varjostaneet ja roskanneet naapureiden pihoja. Siihen, että ympäristöä eheytetään kaatamalla vaarallisiksikin luonnehdittuja puita pois, ovat naapurit varsin tyytyväisiä.
Yksi naapuritontti on vielä tyhjä - odotamme mielenkiinnolla, millaista rakennusta siihen joskus suunnitellaan.

Ajallisesti täydentävää arkkitehtuuria

Naapurustomme arkkitehtooninen ilme on sanalla sanoen monipuolinen. Samassa korttelissa esiintyy julkisivuissa ainakin punaista, valkoista ja keltaista tiiltä eri sävyissä, tumman vihreää lautaa, valkoista ja punaista lautaa ja tumman ja vaalean ruskeaa sekä sinapinkeltaista lautaa sekä vaaleaa rappausta. Kattojen ja peltidetaljien sävyt vaihtelevat harmaasta ruskeaan ja mustaan. Myös kattomuodot vaihtelevat kovasti, tasakatosta harjakattoon. Tontista katsoen tien toisella puolella on myös harmaata betonijulkisivua. Yhteisenä nimittäjänä ympäristön rakennusten julkisivuille voitaneen pitää erilaisten tiilien ja puupanelointien käyttöä. Toinen yhdistävä tekijä on se, että rakennusten ilme vaihtelee vahvasti rakennusajankohdan (noin vuosilta 1970-2000) mukaan, mikä tekee alueesta mielenkiintoisen ja ajallisesti kerrostuneen.
Kaavan määräämä kaksikerroksisuus ja tonttien koot luovat alueelle pientä mutta vaihtelevaa mittakaavaa omakoti-, pari-, rivi- ja pienkerrostalojen muodossa. Alueen tehokkuusluku 0,4 takaa, että alue on tiivis, naapurit läheisessä vuorovaikutussuhteessa keskenään ja että rakennuksista näkee toisten rakennusten pihoille.

Suunnittelemamme rakennus on sovitettu monimuotoiseen ympäristöönsä mittakaavansa ja materiaaliensa avulla. Porrastuksilla ja katon kaatosuunnilla rakennus on sovitettu jyrkälle rinnetontille niin, että rakennus on kaksikerroksiseksi monelta osin varsin matala. Julkisivut eivät muodosta suuria mykkiä pintoja, kuten monet ympäristön rakennusten päädyt, vaan kokonaisilme on erityisen pienimittakaavainen.
Julkisivut ovat tiiltä ja puupanelointia. Rakennuksen ainoa tummasävyinen elementti oli suunnitelmissa musta tiili, joka muodosti rakennuksen ulkokuoren pohjois- ja itäjulkisivuilla kääntyen etelä- ja länsipäätyihin. Luonnossa sileäpintainen musta tiili ei ole juuri tummempi kuin karhea punainen tiili, jota on käytetty ympäristön rakennuksissa. Suurin osa rakennuksen julkisivuista on vaalean kellertävän sävyistä kuultokäsiteltyä puupanelointia. Myös vaalean harmaa kattopelti muodostaa ison osan julkisivujen värimaailmasta.

Rakennusluvasta tulleen oikaisupyynnön johdosta rakennuslautakunta päätti, että rakennuksen pohjoisjulkisivun tulisi olla vaaleampi - käytännössä mustan tiilen tilalle tulisi vaihtaa joku toinen, mutta muuten rakennuslupa pidetään voimassa. Tuskinpa missään muussa kuin täydennysrakentamisen haastavassa tilanteessa lautakunta olisi puuttunut pientalon kaavan mukaiseen julkisivuratkaisuun.

Joka tapauksessa suunnitellun rakennuksen arkkitehtuuri tuo palan 2000-lukua 70-, 80- ja 90-lukujen näytteiden rinnalle ja toimii näin raikkaana lisänä olemassa olevassa rakenteessa.

Näkymä lounaasta, mustan tiilen versio (kuva: AVARRUS Arkkitehdit Oy)

Odottelua

Kevät kääntyy jo kesäksi ja tontilla kauniisti kukkineet sinivuokot saavat edelleen olla rauhassa. Saimme rakennusluvan pari viikkoa sitten, mutta siitä tehdyn oikaisuvaatimuksen takia lupaamme käsitellään seuraavaksi rakennuslautakunnassa. Toivotaan, että asiaan saadaan ratkaisu pian ja päästään tositoimiin tontilla.

Tässä odotellessa olen mietiskellyt mm. kaupunginosaliikkeitä ja asukkaiden omaehtoista toimintaa asuinympäristönsä eteen. Paljon on puhuttu Kallio-liikkeestä ja Töölössäkin sai alkunsa vastaava liike, jolla ei ole virallista organisaatiota eikä johtajaa vaan tarkoituksena on toimia alustana asukkaiden toiminnalle ja toimia positiivisena vastavoimana nimby (not in my backyard) -ilmiölle. Liikkeet eivät ole perinteistä kaupunginosayhdistyksiä. Nekin ovat toki arvokkaita, mutta valitettavan usein tuntuu, että yhdistysten toiminta keskittyy enemmänkin vastustamaan asioita kuin tekemään kovasti mitään uutta.

Esimerkkejä muista hauskoista tavoista elävöittää asuinympäristöä on Ravintolapäivä ja tänään ensimmäistä kertaa järjestettävä Siivouspäivä, jolloin ihmisiä kannustetaan perustamaan pihakirppiksiä ympäri kaupunkia. Yhteistä näille uusille liikkeille ja päiville on, että ei odoteta, että joku muu tekee vaan tehdään itse ja kutsutaan muutkin mukaan. Siivouspäivän ideoijat kertoivat Hesarin NYT-liitteessä perjantaina, että Espoosta oli kyselty vastaavan tapahtuman perään. Vastaus oli, että järjestäkää vaan! Kun Töölö-liikkeestä kerrottiin Hesarissa, niin eikö joku kirjoittanut mielipidepalstalla, että liike oli ideoinut hänen mielestään vääränlaisia tapahtumia Töölöön. Kirjoittajalle ei tullut mieleen, että juuri hän voisi itse mennä mukaan liikkeeseen ja järjestää juuri sellaista toimintaa, josta itse on innoissaan.

Ehkä kuvaavaa on, että en edes aikaisemmin tiennyt, että Matinkylässä (jossa nykyään asumme) ja Olarissa toimivat kaupunginosayhdistykset Matinkylä-Seura ja Olari-Seura. Miksi olen osallistunut Kallion Block Partyyn ja kuullut Kumpulan kyläjuhlista, mutta Matinkylä-seuran tapahtumista en tiedä mitään? Tapahtumia ei tosin 2012 näytä nettisivujen mukaan olevan... Olari-Seura kertoo panostavansa erityisesti Olarin viihtyvyyden ja yhteisöllisyyden lisäämiseen. Vuoden 2012 tapahtumiksi kerrotaan kaupunginjohtajan asukastilaisuus toukokuussa ja Olari tempaus lapsiperheille syyskuussa. Jotain sentään, muttei varsinaisesti innosta mukaan. Itse olen haaveillut kesätorista Kuitinmäen ostarin parkkipaikalla ja kyläjuhlista Kumpulan malliin. Pitäisikö siis liittyä Olari-seuraan vai aloittaa Olari-liike?  

Tätä kirjoittaessa nykyisen kotimme pihalla on menossa taloyhtiön talkoot ja omatuntoa soimaa, koska ensimmäistä kertaa en osallistu niihin. Lähes pätevänä tekosyynä toimii tällä kertaa tuo toivottavasti pian syntyvä lapsi. Kun ensimmäistä kertaa osallistuin taloyhtiömme talkoisiin, olin varmasti nuorin osallistuja. Viime kerroilla keski-ikä talkooväen keskuudessa on onneksi selvästi laskenut. Ehkä kaupunginosayhdistyksissä on vähän samaa kuin talkoissa. Matinkylä-seura on perustettu 1970 ja silloin toiminta on ollut varmasti aktiivista nuorten perheiden asuttamassa uudessa lähiössä. Seuran nettisivuilla olevan kuvan perusteella seuran johtokunta koostuu pitkälti samasta porukasta kuin 40-vuotta sitten. Talkooperinnettäkin tuntuu pitävän pystyssä tämä sama ikäpolvi. Yhteisöllisyydestä kiinnostuneet nuoret taas puuhaavat sosiaalisessa mediassa uusia tapahtumia eivätkä liity kaupunginosayhdistyksiin. Pitäisikö siis yhdistää voimat?

Elämän ruuhkavuosia

Ruuhkavuosista tavataan puhua, kun elämän suuret asiat tuntuvat tapahtuvan kaikki samaan aikaan. Tiedättehän: lapset ovat pieniä, työuralla vastuut kasvavat ja uraan halutaan panostaa, lisäksi rakennetaan taloa tai puuhaillaan muuta älytöntä... Blogin hiljaiselosta voisi päätellä, että Toivon perheillä on aika paljon meneillään juuri nyt, olisiko sitten niitä ruuhkavuosia? Huoli pois, projekti voi edelleen paksusti (kuten allekirjoittanut, taisin juuri mainita jotain ruuhkavuosista;)) ja etenee lähes alkuperäisessä aikataulussa. Pientä kisaväsymystä saattaa olla havaittavissa projektin tässä vaiheessa, mutta onneksi yhteisö tuo voimaa, ja mikä tärkeintä, perheet vaikuttavat edelleen yhtä onnellisilta kuin vuosi sitten hommaa aloitellessa. Joku kysyi hiljattain, onko ryhmärakentaminen helpompi tapa saada oma unelmien kämppä kuin omakotitalon rakentaminen. Tällä kokemuksella sanoisin, että ei missään tapauksessa! Toisaalta unelmat ovat erilaisia, meidän unelmana ei ollutkaan nimenomaan omakotitalo vaan yhteisöllinen asuminen palveluiden lähellä. Moni asia on varmasti haastavampaa kuin perinteisessä yksi perhe-laina-tontti-talopaketti kuviossa, mutta toisaalta kaveriporukalla asioita voi myös yhdessä pähkäillä ja aina joku keksii jonkin asian, mikä ei muille ole tullut mieleen. Olarin Toivon facebook ryhmässä käydään aktiivista keskustelua lähes päivittäin ja tapaamme projektin tiimoilta säännöllisesti. Kirjaamme ylös projektiin käytettyjä tunteja ja niitähän kertyy.

Ja silti tuntuu, että ei ole ollut mitään uutta kirjoitettavaa. Missä siis mennään? Viimeksi olimme juuri pistäneet rakennuslupahakemuksen vireille ja lupaa odotellaan edelleen. Naapureita ollaan kuultu henkilökohtaisesti ja joitain heistä useampaankin kertaan, mutta pieniä haasteita on ollut saada oikeat paperit oikeilla nimillä varustettuna toimitettua kaupungille. Kaikki naapurit eivät ole olleet aivan yhtä innoissaan suunnitelmistamme kuin me itse, mutta uskon, että pääsemme pienistä erimielisyyksistä sopuun. Erilaisia teknisiä suunnitelmia hiotaan urakkatarjousten pyytämistä varten. Pankilta ollaan saatu lupaus rakennuslainasta. Huominen sunnuntai on taas Toivoa täynnä kun kokoonnumme yhteen yhtiökokouksen merkeissä.  Hyvin pian (toivottavasti) projekissa alkaa ihan toisenlainen vaihe, kun rakentaminen tontilla pääsee vihdoin käyntiin!

Eteenpäin, sano mummo lumessa!

Lunta tänä talvena taas riittää! Nyt kannattaa nauttia kerrostaloasumisen ihanuudesta: joku muu tekee lumityöt ja huolehtii lumet katoilta tarvittaessa. Ehkä jo ensi talvena me "saamme" miettiä näitäkin asioita upouuden talomme pihalla:) Kävin tänään päiväkävelyllä lumen peittämällä tontilla. Tontilla seisovaan puuhun oli ilmestynyt projektin etenemisestä kertova lappu: as. oy Espoon Olarin Toivo rakentaa tälle tontille neljä asuntoa. Rakennuslupahakemus jätettiin vihdoin sisään keskiviikkona! Ihan mieletöntä, että nyt, alle vuosi projektin aloittamisesta ollaan tässä pisteessä. Suunnitelmia ja pohjaratkaisuja hiottiin ihan viime metreille, mutta lopulta päästiin lopputulokseen, johon kaikki ovat tyytyväisiä ja johon meillä myös on varaa. Jostain hulluimmista ja ehkä hauskimmista ajatuksista, kuten pihakannen alla olevasta pihasaunasta jouduttiin kustannussyistä luopumaan. Toisaalta nyt hyväksytyn suunnitelman mukainen kellariin tuleva saunatila on avarampi ja valoisampi ja pihasta saadaan samalla parempi. Jo ennen luvan jättöä on myös keskusteltu hankkeesta naapureiden kanssa.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty - vanha sanonta pätee ehkä erityisen hyvin rakentamiseen. Vaikka itse en suunnittelun teknisistä yksityiskohdista juuri mitään ymmärrä, on kuitenkin selvää, että mitä paremmat ja perusteellisemmat suunnitelmat ovat, sitä vähemmän tulee (kalliita) yllätyksiä matkan varrella. Toki niihinkin pitää varautua. Pitkän suunnittelurupeaman aikana on myös ehtinyt miettiä omaa asuntoaan monelta kantilta ja esitellä suunnitelmia sukulaisille, ystäville ja työkavereille moneen kertaan. Joka kerta suunnitelmista saa arvokasta palautetta ja ajatuksia, jotka eivät ehkä olisi tulleet omaan mieleen.

Myös netistä löytää kaikkea suunnittelua tukevaa aineistoa, itse tykkäsin Ekotoimiva koti sivustosta, jossa oli paljon vinkkejä eri huoneiden ja tilojen suunnitteluun. Motivalta taas löytyi paljon tietoa energiaratkaisuista, jotka ovat puhuttaneet paljon suunnittelun aikana. Jo ihan ensimmäisissä tapaamisissamme oli selvää, että tarkoitus on tehdä energiatehokas talo. Talon pitäisi nyt täyttää passiivitalon vaatimukset, lämmitysjärjestelmäksi valittiin maalämpö ja lisäksi katolle tulee aurinkopaneeleita sähkön tuottamiseen.