torstai 18. heinäkuuta 2013

Isänmaan toivot


Tässä jonain päivänä uutisoitiin Ylellä, kuinka Nokian suosio kotimaassa on kasvussa. Samaan uutiseen oli saatu tutkimustulos, jonka mukaan puoluetaustaltaan keskustalaiset suosivat Nokiaa eniten verrattuna muiden puolueiden kannattajiin. Tämä laittoi miettimään, missä asioissa itse olen valmis suosimaan suomalaista, kuten joku mainos joskus sanoi.

No, niistä muista jutuista en nyt tässä kirjoita, mutta yksi ajatushaara johti tähän taloprojektiin. Tässä samalla kertaa teemme kuitenkin varmasti elämämme suurimpia investointeja, joten jos johonkin asiaan haluaa valinnoillaan vaikuttaa,  niin talonrakennuksen yhteydessä siihen on tavallista suurempi mahdollisuus.

Talomme rakentamiseen vaikuttavista arvoista on aiemminkin kirjoitettu tässä blogissa. Yksi vähän vähemmän painokkaasti korostettu suunnittelun lähtökohta oli kotimaisuus. Jo alun perin on joitain tiettyjä tuotteita valittu yrityksen ja tuotannon kotimaisuuden perusteella, kun taas toisista on päätetty, ettei ulkomaalainenkaan tuote ole huonompi, jos se on yhtä laadukas ja silti halvempi. Yllättäen on käynyt niin, että rakennuksesta monet näistä jälkimmäisistäkin tuotteista on lopulta suomalaisia, urakoitsijan kilpailuttamina valintoina.

Kaikkia materiaaleja ei ole vielä hankittukaan, mutta tässä muutama esimerkki (minun tietääkseni) kotimaisista tuotteista työmaallamme:

Betoniharkot (Lammi), runkopuutavara(), ulkomaalit (Teknos), julkisivutiilet (Tiileri), katto- ja muut pellit (Ruukki), ikkunat ja ulko-ovet (Domus), lukot ja painikkeet (Abloy)
Sisäovet (Jeldwen), hanat (Oras), vesikalusteet (Ido), keittiöt, kaapit ja komerot (Ykköskeittiöt)

Työvoimaa on toki tullut jonkin verran etelänaapurista, kuten kaikille pääkaupunkiseudun työmaille nykyisin. Silti voisi kai sanoa että koko investoinnilla on hyvä kotimaisuusaste.

Suunnitelmiin voi parhaiten tutustua tästä.