Toivossa on hyvä elää

Tällainen tästä nyt tuli. Saimme ihanat uudet naapurit jo alkuvuodesta 2014 ja talo on täynnä elämää. Tässä vielä pari kuvaa alkukesällä pidetyistä koko talon yhteisistä tupareista. Toivossa on todellakin hyvä elää!

Naapurille kanssa

Yhteisöllisyys. Sellainen mukavan pehmeä sana, josta kaikki tuntuvat pitävän ainakin juhlapuheissa. Joidenkin mielestä yhteisöllisyyttä voi tosin olla liikaakin. Joku muuttaa pois pikkupaikkakunnalta ja ilmoittaa sitten iloisesti kerrostalossa asuessaan, että ei tunne naapureitaan, eikä haluakaan tuntea. Me valitsimme toisin. Tavoitteena oli rakentaa nimenomaan yhteisöllinen talo. Eikä kaduta! Mitä yhteisöllisyys sitten ihan käytännössä Toivossa on tarkoittanut?

Sokeria on lainattu. Ja kananmunia. Vaniljatankoa. Kuivaustelinettä. Fonduepataa. Kakkuvuokaa. Iskuporakonetta. Teimme jopa listan asukkaiden lainattavista tavaroista, josta voi sitten näppärästi tarkistaa kenellä olikaan 10 litran teräskattila tai nuotiolettupannut. Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikki on yhteistä. Jokainen voi itse valita mitä lainaa ja mitä pitää itsellään. Tutulle naapurille toisaalta lainaa mielellään.

Ainakin toistaiseksi taloyhtiön yhteiset työt on saatu sovittua sovussa; talonmiesvuorolla ei välttämättä pääse kantamaan puita saunaan kun joku muu on jo sen tehnyt. Tosin vasta kunnon lumimyräkässä tämä yhteisvastuu sitten kunnolla joutuu testiin, sitä odotellessa :)

Yhteisöllisyys on tarkoittanut sitä, että lapsen on voinut viedä naapuriin muutaman tunnin hoitoon puolen tunnin varoitusajalla, kun on itse pitänyt tehdä hetki töitä. Tai että omat ja naapurin lapset istuvat samaan ruokapöytään mutkattomasti jos ruokaa sattuu olemaan isommalle joukolle. Naapurin voi kutsua spontaanisti kahville pihalta ja saunaseuraa saa halutessaan lähes varmasti huutelemalla Toivon whatsapp ryhmässä. Lotta jo kirjoittikin saunasta kaiken olennaisen. Siihen kun tiivistyy monella tapaa Toivon henki, josta yhteisöllisyys on iso osa. Toinen iso yhteinen asia on piha. En oikein osaisi ajatella, että meillä olisi oma piha. Mitä me sillä tekisimme?

Ei tämä silti mikään hippikommuuni ole. Jokaisella on oma rauha ja oma asunto. Äänieristys on niin hyvä, että voisi hyvin kuvitella asuvansa omakotitalossa. Saunaan saa mennä oman perheen kesken ja ruokaa ei todellakaan tarvitse tarjota koko taloyhtiölle. Omia juhlia saa pitää ja on pidettykin. Uudet Toivot saavat itse määrittää mikä määrä yhteisöllisyyttä on heille sopiva.

Toivo sisältä, osa 1

Täällä sitä nyt asutaan, erittäin jännittävän, pitkäkestoisen ja omalaatuisen asuntoprojektin lopputuotteessa, omassa kodissa. Tässä vaiheessa olemme hetken ehtineet asettua ja nauttia uuden asunnon mukavuuksista, joten nyt voidaan jo hieman analysoida, vaikka näin kuvallisesti.
Olarin Toivossa on neljä tiloiltaan hyvin erilaista asuntoa. Tietyt ratkaisut kuitenkin toistuvat vaihdellen eri asunnoissa. Tässä muutamia kuvia sisäarkkitehtuurista meidän asunnostamme:

Olohuone portaista katsottuna. Portaat ja kaidepuut ovat
valkolakattua saarnea, katossa on valkovahattu
Raita-sisustusvaneriverhous, ja ikkunoiden
kehykset ovat tammea. 

Leveä ikkunalauta mahdollistaa esimerkiksi yrttien kasvattamisen, toisissa
asunnoissa istuskelun. Takan alaosan tummanharmaa 5x5 laatoitus, vaalea saarniparketti
ja värikäs pallomatto täydentävät toisiaan.

Keittiössä on käytetty tammea vahattuna
ja mustaksi petsattuna. Näitä materiaaleja löytyy Toivosta parista muustakin asunnosta,
kuten myynnissä olevasta C-asunnosta.

Yläikkunat tuovat valoa ja avartavat tiloja.

Alakerran kylpyhuoneen kohdalla
arkkitehti löysi värikynät.

Parempi kuin oma

Toivon sauna on ihan paras, koska:

• On ihanaa kävellä pihan poikki saunalle, sylillinen halkoja mukanaan. Mukavinta on mennä lämmityshommiin yksin. Saa rauhassa tuijotella tuleen. 
• Tuli syttyy kiukaan alle superhelposti, suorastaan humisten – kiitos yli 12 metrisen piipun.
• Puita lisätäkseen ei tarvitse kömpiä lauteiden viereen kykkimään kosteassa ja kuumassa löylyhuoneessa. Kiukaan lasiluukullinen tulipesä on oleskelutilan puolella.
• Löylyt lämpiävät vielä pitkään talon tieltä kaadetuilla puilla.
•  Tulitikkuja säilytetään tontilta puretusta talosta pelastetun komean lipaston laatikossa.
• Sysimustassa löylyhuoneessa on helppo kuvitella itsensä johonkin muualle kuin eteläespoolaiseen lähiöön. Toisaalta lauteilta näkee ikkunoista kahteen suuntaan ulos, joten voi sitä lähiötäkin ihailla.
• Alalaude on niin iso, että siihen mahtuu vaikka pari kylpypaljua pienimmille saunojille. Kiuas on lauteiden ympäröimä, joten löylynheittäjäharjoittelijat ja eri-ikäiset pyllistelijät eivät millään voi polttaa itseään. 
• Saunatilan jääkaapista voi hyvinkin löytää mieleistään saunajuomaa. On siellä uskaliaasti säilytetty joulukinkkuakin ja kermakakkua. 
• Parilla pesällisellä saunoo mainiosti pari tuntia. Kun höyryävänä hiipii taas pihan poikki omalle kotiovelle, voi samalla huikata seuraavalle perheelle, että sauna on vapaa. Mitä myöhempi saunavuoro, sitä muhkeammat löylyt. 
• Saunan lämpiäminen ei ole läheskään aina omasta viitseliäisyydestä kiinni.
• Sauna yhdistää meitä toivolaisia sopivasti. Se on puolueeton maaperä – oiva paikka myös kokouksille.

Vihdoin kotona!

Olemme nyt ehtineet asua uudessa kodissa jo kuukauden. Ensimmäiset asukkaat muuttivat Toivoon jo lokakuun puolivälissä kun ensimmäisessä käyttöönottotarkastuksen jälkeen A-asunto saatiin osittain käyttöön. Loput muuttivat sitten kun asuntoihin saatiin mm. sisäportaat. Meille ne asennettiin muuttopäivää edeltävänä päivänä eli juuri ajoissa. Nyt ensimmäiset juhlat on pidetty, asuntoa esitelty kavereille ja naapureiden kavereille. Tavarat ovat löytäneet paikkansa. Yhteisessä saunassa on heitetty ensilöylyt. Ollaan vihdoin kotona!

Tunnistin itsessäni pieniä kulttuurishokin oireita heti muuton jälkeen. Kauan odotettu unelmien koti ei yhtäkkiä ollutkaan niin täydellinen. En tiennyt mihin laittaisin keittiössä juomalasit. Oltiinko me suunniteltu tää kaappi tähän? Onpas hankalaa kun posti tuleekin ulos laatikkoon eikä ovesta sisään. Miksi me asutaan täällä työmaalla, mistä ne bussit kulkee? Ulkona satoi kaatamalla ja marraskuun pimeys ahdisti. Vielä kovin keskeneräinen piha ja talo näytti ja tuntui vähän kolkolta. 

Ja sitten tuli sopeutuminen ja uudelleen rakastuminen uuteen ihanaan kotiin, joka nappaa jokaisen valonsäteen marraskuun lyhyestä päivästä.  

Yhteisöllisyys on näyttänyt vain parhaat puolensa. Hauska yhteensattuma on, että Jätkäsaaren yhteisöllinen kerrostalo Malta valmistui hyvin samoihin aikoihin kuin Toivo. Osittain tuosta projektista tämäkin ajatus silloin lähti lähes kolme ja puoli vuotta sitten. Molemmat projektit esimerkkejä siitä, että unelmiin kannattaa uskoa ja niiden eteen tehdä työtä! Sanoisin samoin kuin Maltan puuhanainen Salla Korpela Hesarissa: "Meillä oli uskallusta hypätä tuntemattomaan. Nyt meillä on kodit, joissa voimme asua elämän loppuun saakka".

Unelmien järjestyssäännöt?

Ihan kohta päästään projektin mielestäni parhaaseen vaiheeseen eli asumiseen. Jotta elo Toivossa olisi mahdollisimman auvoisaa, tarvitaan yhteisiä pelisääntöjä. Lupauduin sunnuntain treffeillämme luonnostelemaan taloyhtiömme järjestyssääntöjä. Mitä asioita sinun mielestäsi olisi unelmien järjestyssäännöissä? Mitä ei ainakaan olisi?

Googlaamalla löytää aika erilaisia järjestyssääntöjä. Pari lainausta:
Asokodit: "Yhteisten tilojen ja ulkoalueiden käytössä on noudatettava siisteyttä ja järjestystä."
Teekkarikylä: "Teekkarikylässä on käyttäydyttävä siten, että asukkaiden asu­misviihtyvyyttä ei kohtuuttomasti huononneta." Tai "[hiljaisuuden aikana] kaikenlainen muu melun aiheuttaminen kiellettyä, pois lukien oikeaoppisesti suo­ritettu teekkarihymni."

Ehkä jotain tältä väliltä? Onko kellään hyviä esimerkkejä "yhteisöllisistä" järjestyssäännöistä? Voisiko mukana olla myös järjettömyyssääntöjä? "Jokaisen lumisen viikon perjantaina on järjestettävä koko taloyhtiön yhteinen lumisota"

Perun puheeni

Väliaikaisasunnot ovat yhtä kärsimystä.

Eivät ole. Viiden hengen perhe mahtuu hyvin ja mukavastikin 30 neliön siirtolapuutarhamökkiin. Sen voi ottaa retken kannalta. No joo, aika pitkän retken.

En suostu muuttamaan keskeneräiseen.

Kyllä suostun, saako muuttaa heti? Valmiimpi se nyt on kuin viikko sitten.  

En halua, että meidän kotiin näkyy suoraan naapurista tai kadulta.

Äh, senkun näkyy. Jos kerran minusta erilaisia koteja on kiva nähdä, niin miksei meidän kotia saisi ohimennen katsoa.

Rakkaat tavarat tekevät kodin.

Eivät tee. Rakkaat ihmiset tekevät kodin.

Ei kotona tarvitse välttämättä olla sohvaa.

Kyllä pitää, ainakin meidän kodissamme. Missä me muuten pötköttelisimme, lukisimme, painisimme, kutoisimme, paijaisimme, torkahtaisimme, surffaisimme netissä, kutittelisimme, itkisimme, nauraisimme? Ruokapöydän ääressäkö? Kukin omassa huoneessaan?

Koululaisella on hyvä olla oma huone.

Ei kai? Eikö tärkeää ole, että koululaisella on tarvittaessa  oma rauha ja tilaa omille jutuille. Uni tulee hyvin veljien kanssa samassakin makuuhuoneessa. Ja askartelut on rennompaa tehdä siellä, mistä jälkiä ei tarvitse heti korjata pois.

Sisustukseen kannattaa valita mahdollisimman ajatonta ja tilaratkaisuissa kuunnella muiden kokemuksia.

Moni perhe kaipaa kuraeteistä – meidän perhe ei kaipaa. Kodinhoitohuone on kätevä – varmasti, mutta minä haluan viikata pyykkiä siellä, missä on muutakin elämää. Astiainkuivauskaappi on hieno suomalainen keksintö ja näppärä asia – silti, ei kiitos.  

Maku muuttuu.

Olen ruvennut keräämään perinteistä leikekirjaa haaveideni kodista jo melkein kymmenen vuotta sitten. Edelleen sivuille liimatut kuvat ja kirjatut ideat ovat minusta hienoja.

Haluan Birger Kaipiaisen syvänsinisen Kiurujen yö -tapetin.

Ei, tätä en sentään peru!