Ei ole lapsiperheen hyvä olla yksin

Oma rauha. Sitähän ei tunnetusti ole suomalaisen mielestä missään muualla kuin omakotitalossa ja mökillä. Paitsi jos naapurit sattuvat olemaan liian lähellä. Subjektiivisen näkemykseni mukaan monet haluavat muuttaa omakotitaloon ja saada sitä omaa rauhaa nimenomaan siinä vaiheessa kun perheeseen syntyy lapsi. Esikoisemme täytti juuri vuoden, joten voin hyvin kokemuksen (kröhöm) syvällä rintaäänellä väittää, että kukaan ei tarvitse niin vähän "omaa rauhaa" kuin pienten lasten vanhemmat. Ai miksi?

Oman kokemukseni mukaan ihan pienen vauvan kanssa tärkeintä oli, että vauvan kanssa pääsi helposti (kävellen tai julkisilla) ihmisten ilmoille ja halutessaan vauvaharrastuksiin ja kerhoihin. Niissä tapasi muita vanhempia. Se oli tärkeää, ainakin minulle. Kun lapsi kasvaa, pihaleikit muuttuvat tärkeäksi osaksi päivärutiinia. Matinkylässä kerrostalomme pihalla on lähes aina leikkiseuraa ja pihan yhteiset lelut kaikkien käytössä. Jos oma piha on tyhjä tai kaipaa vaihtelua, on parin sadan metrin päässä ihana asukaspuisto. Ja kilometrin päässä toinen. Pihallakin tärkeä elementti ovat muut vanhemmat, joiden kanssa voi jutella samalla kun lapset leikkivät. Jos asuisimme omakotitalossa, pitäisi varmaan olla siinä omalla pihalla. Mutta eihän siellä olisi ketään muita. Ja kaikki pihalelutkin pitäisi hankkia itse, huh. 

Joskus toki olisi kiva, että piha olisi vähän enemmän oma. Voisi vaikka pitää grillibileet. Tai pitää pientä kasvimaata. Ei varmaan ole yllätys, että mielestäni Toivon tulevassa pihassa yhdistyvät nämä kaikki hyvät puolet. Piha on yhteinen ja silti oma. Ja naapurien kanssa on sovittu, että omiakin grillibileitä saa pitää. Ihan vielä ei päästä bileisiin, koska työt jatkuvat edelleen tontilla ja pääsemme muuttamaan vasta syyskuun lopussa. Sitä ennen voi nauttia kesästä!