Jos on yleensä torstai toivoa täynnä niin tässä projektissa se on sunnuntai. Tai ainakin seuraavan puolen vuoden aikana on sovittu kuukauden välein sunnuntaitreffejä Olarin Toivon tiimoilta. Tänään taas vietettiin sunnuntaita Lotalla ja Oopalla ja katseltiin piirrustuksia ("hyvältä näyttää"), mietiskeltiin projetin budjettia ja taloustilannetta ylipäätään ("välillä hirvittää"), tehtiin päätöksiä pintamateriaaleista ("tästä talosta tulee niin hieno") ja puhuttiin kaikesta aiheeseen liittyvästä ja liittymättömästä.
Jotenkin ihan mieletöntä, että omaa asuntoa pääsee (ja joutuu) nyt ihan tosissaan suunnittelemaan ja tekemään jo ihan pian päätöksiä, joista perääntyminen on, jos ei mahdotonta niin ainakin kallista. Samaan aikaan todella innostavaa ja toisaalta aika pelottavaa. Tähän astiset haavekuvat alkavat jo olla aika selkeitä piirrustuksia (jos ei puhuta sähkösuunnitelmasta, ne menee kyllä allekirjoittaneelta yli hilseen) ja hienoja 3D-malleja. Oma tuleva asunto tuntuu jo ihan omalta kodilta. Toisaalta takaraivossa jäytää huoli: entä jos vuoden päästä maku onkin muuttunut ja nyt tehdyt suunnitelmat näyttävät tyhmiltä? Miten voin jo nyt tietää, minkä värisiä kaakeleita haluan kylpyhuoneeseen? Entä haluanko keittiössä lieden saarekkeeseen vai en? Valmista kämppää ostettaessa pääsee siinä mielessä helpolla, että joku muu on tehnyt ne omasta mielestä epäonnistuneet valinnat. Nyt ei voi syyttää kuin itseään jos ei lopputulos miellytäkään. Toisaalta ihmismieli on mukautuvainen ja yleensä ne omat valinnat vaan alkavat tuntua parhailta mahdollisilta ajan kanssa. Toivo siis elää, tässäkin asiassa:)
Projekti etenee nyt tiiviistä tahtia: saamme ensimmäisiä budjettitarjouksia keskiviikkona, jonka jälkeen päätetään lähdetäänkö rakennuslupaa hakemaan näillä suunnitelmilla vai joudutaanko suunnitelmista karsimaan jotain pois kustannusten pienentämiseksi. Rakennuslupahakemus olisi joka tapauksessa tarkoitus jättää heti vuoden vaihteen jälkeen. Melko pian tämän jälkeen pitäisikin olla suunnitelmat sillä mallilla, että voidaan pyytää urakkatarjouksia rakentajilta. Urakkatarjouksissa pitää sitten olla jo ne kaakelitkin mietittynä, joten hommaa riittää ennen kuin varsinainen rakentaminen edes pääsee vauhtiin.
sunnuntai 11. joulukuuta 2011
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
Valinnanvapautta ja yhteisöllisyyttä
Olarin Toivon ryhmärakennuttamisprojekti lähti aikoinaan liikkeelle kaveriporukan halusta rakentaa yhteinen ja yhteisöllinen asuintalo. Alkuaikojen ideoinnin jälkeen on ryhmärakennuttamista tullut mietittyä monelta kantilta.
Toiset ryhmärakennuttamisprojektit alkavat alan konsultin toimesta - tällainen toimija etsii tontin ja kerää asukkaat sekä rahoituksen ilmoittelemalla hankkeesta. Hankkeet voivat olla isojakin ja ryhmän jäsenet toisilleen ennestään tuntemattomia. Meidän ajatuksenamme oli saada luoda yhteinen asuinympäristö kavereiden kanssa, eli projektia suunniteltiin alunperinkin tuttujen kesken. Aluksi ajatuksissa oli mukana paljon suurempikin porukka - kokonaisella kerrostalolla voisi jo koota kasaan ympäri kaupunkia hajautuneen kaveripiirin mukavaksi kyläksi. Harvemmassa normaalissa kerrostalossa naapurit juuri tuntevat toisiaan.
Rakentamiseen ja rakennuttamiseen liittyy luonnollisesti paljon asioita, jotka vaativat ammattilaisten otetta. Rakennuttamisen amatöörit joutuvat tai pääsevät tutustumaan erilaisin lakiasioihin, pankkineuvotteluihin rakentamisen säännöstöihin. Omakotitalojen rakentamiselle on omat yksinkertaisemmat käytäntönsä ja suuremmilla rakentajilla omansa, mutta monet yhteiskunnan järjestelmät eivät ole muokkautuneet tällaisen välimuodon käsittelyyn. Järjestelyt eivät ensikertalaisilta suju rutiinilla vaikka käyttäisikin ammattilaisia apuna. Meillä onneksi on omaa kokemusta suunnittelusta ja rakennusalasta yleensä, mutta rakennuttaminen on kuitenkin oma hommansa.
Hyvien naapureiden lisäksi ryhmärakennuttamisen suurin etu liittyy valinnanvapauteen. Ihmiset haluavat tutkitustikin vaikuttaa elinympäristöönsä omilla valinnoillaan. Rakentamisessa tämä vaikuttaminen voi tapahtua suuressa mittakaavassa vain suunnitteluvaiheessa. Pienen porukan ryhmärakennuttamisessa, kuten Toivossa, asukas voi helposti osallistua suunnitteluun ja ratkaisuista voidaan tehdä yksilöllisiä. Mitä suurempi projekti, sitä monimutkaisempaa on suunnittelu ja siihen vaikuttaminen.
Joustavuus ja vaikutusmahdollisuudet vaativat toisaalta paljon ryhmän päätöksentekosysteemiltä. Isommassa, kymmenien asuntojen ryhmärakennuttamisprojektissa päätöksenteko voi mennä monimutkaiseksi, kun asioista ei aina päästä yksimielisyyteen. Kuitenkin kun valinnat syntyvät, on ne varmasti pohdittu tarkasti kaikkien toimesta. Normaalissa asuntotuotannossa päätökset tehdään paljon pienemmissä piireissä, rakennuttamisen ammattilaisten kesken. Monelle ryhmärakennuttaminen edustaakin juuri vaihtoehtoa suurten rakennuttajien ja rakennusliikkeiden tasapaksulle ja joustamattomalle perustuotannolle.
Me toivomme myös, että pienehkö projektimme mahdollistaa yksilöllisten kotien lisäksi kokeilut muun muassa rakennuksen ekologisuuden suhteen; viemärivesien lämmöntalteenotto ja aurinkoenergian hyödyntäminen eri muodoissa ovat juuri nyt tarkastelun alla. Niistä voimme kirjoitella myöhemmin.
Parhaimmillaan ryhmärakennuttamisen avulla voi saada unelmiensa asuinympäristön, mutta vaivaa sen eteen täytyy kyllä nähdä.
Mikäli ryhmärakennuttaminen kiinnostaa, kannattaa lukea Lennart Langin Aalto-yliopistossa äskettäin julkaistu diplomityö.
lauantai 19. marraskuuta 2011
Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää
”Rakentajat ovat yhtä suurta perhettä,” sanoi oman talon rakennuttanut tuttavani ja kutsui meidän perheen iltapalalle luokseen. Tonttikaupat juuri tehneinä janosimme tietoa kaikesta rakentamiseen liittyvästä. Illan aikana saimme monta kullanarvoista neuvoa. Kokemus puhui, ja me kuuntelimme – korvat höröllään.
”Hyvä rakennuttajakonsultti on kaiken a ja o.” – Totta.
”Kellaritilat kannattaa ehdottomasti rakentaa. Niiden sisustamista voi lykätä.” – Niin tehdään.
”Sähköasentaja, joka ymmärtää paloasioista, ei ole ollenkaan hassumpi.” – Ei taatusti.
”Säästäkää tontin alkuperäistä pintamaata, jos vain voitte.” – We wish…
”Tehkää päätökset reippaasti, älkää jääkö märehtimään.” – Yritetään.
Vähän myöhemmin juttelin projektistamme toiselle oman talon rakentaneelle. ”Teidän kannattaa kyllä vakavasti harkita sitä yhteistä pihasaunaa ja muitakin yhteisiä tiloja. Sellaisista koituu yleensä vain harmia. Olisi viisasta sanoutua kaikista niistä irti ennen kuin on myöhäistä.” Kokemus puhui, minä kuuntelin – korvat punaisina.
Hyvät neuvot ovat kullan arvoisia. Niitä voi tuskin saada liikaa. Vaikeaa on tietysti hyvien erottaminen huonoista.
Neuvojen vastaanottaminen on kuitenkin vielä kovin helppoa niiden antamiseen verrattuna. Pitääkö tietää varmasti, ennen kuin on varaa sanoa mitään? Tarkoittaako neuvominen, että osaa itse paremmin? Tai edes hyvin? Pitääkö olla omakohtaista kokemusta, jotta voi neuvoa? Tai jopa kokemusta virheistä, jotta on valtuudet neuvoa muita välttämään niitä? Ja mitä, jos neuvon noudattaminen osoittautuukin myöhemmin virheeksi? Eikö neuvon antajalla ole mitään vastuuta mistään? Huh, neuvominen vaatii totisesti rohkeutta.
Meitä saa neuvoa, oikein mielellään.
Ja niitä yhteistiloja, harkitaan toki. Vakavasti ja paljon. Ja jos kaikki menee edes lähes suunnitelmien mukaan, parin vuoden päästä kirpeänä syysiltana istutaan toivon naisten lenkkisaunassa. Nautitaan puukiukaan pihisevistä löylyistä ja ollaan oh niin tyytyväisiä siihen, että osattiin ottaa hyvistä neuvoista vaarin.
maanantai 14. marraskuuta 2011
Kaivinkoneen tiputanssi
Viime viikolla alkoi tontillamme sijaitsevan talon purku. Purkufirman lupaus on, että tällä viikolla homma saadaan valmiiksi ja jäljelle jää vain siisti kuoppa. Kolmen pienen pojan kanssa ei ole viime päivinä päässyt kotoa mihinkään ilman, että on mennessä tai tullessa kävelty muutaman korttelin päässä olevan tontin kautta. Kaivurin työskentely on koukuttavaa katseltavaa.
Pahalta se silti tuntuu. Rikkoa nyt toisten rakentama koti. Auttaa onneksi vähän, kun ymmärtää, ettei talo ole enää kenenkään koti. Kaikki kotiin liittyvä on muuttanut muualle jo yli vuosi sitten – jäljellä oli viikko sitten vain kaikin puolin purkukuntoinen talo. Eikä olarilaisen asemakaavan tehokkuuksilla voi kuvitellakaan säilyttävänsä tontilla mitään rakennuksenosaa ihan vain tunnearvon vuoksi. Ei auta, Toivolle pitää tehdä tilaa.
Pihakoivuun sidottu purkulupa on ollut ensimmäinen konkreettinen asia, joka tontilla on meidän aikaansaannostamme. On tuntunut ihmeelliseltä, että lapun takana olemme todellakin me. Me kuusi ihmistä ilmoittelemme noin vain isoista asioista naapureille ja ohikulkijoille. Ja se keltainen kaivinkone, joka sitten yhtenä päivänä pilkistää jo kaukaa puiden välistä, on todellakin meidän tilaamamme. Me maksamme jättimäisen telaketjuballerinan viikon pituisen tanssin keskellä idyllisintä espoolaista naapurustoa. Marraskuun hämärässä korvissa soi J. Karjalainen:
Sadan tonnin keijukaiset pomppii paikallaan, tärisee talo ja järisee maa. Telaketjut kirskuvat ja pillit sanoo uu, siinä pikku arkihuolet kyllä unohtuu. Kauniita liikkeitä kauhalla, ylös alas mahtavalla rauhalla. Mitään mahtavampaa voi mä kuvitella en, kuin tää öinen tiputanssi kaivinkoneiden.
Kaivinkoneen koura erottelee nätisti kaiken purkujätteen: kuulemma varsinkin tervapahvista puun joukossa ollaan kierrätyksessä hyvin tarkkoja. Pienimmätkin sähköjohdonpalaset putoilevat siististi erillisiin kasoihin. Sahanpuru pöllyää. Joka päivä ainakin toisen tontilla jököttävän vaihtolavan väri oli muuttunut. Jotain siis viedään tontilta pois – vihdoinkin.
Tähän asti projektista puhuessa on tuntunut, kuin puhuisi jonkun toisen elämästä. Ehkä sitten, kun ensimmäisen kerran käveleekin poikien kanssa tyhjälle tontille, se tuntuu vihdoin omalta.
sunnuntai 13. marraskuuta 2011
Kaupungin mukavin taloyhtiö
Hesarin Nyt-liitteessä oli 28.10 mainio juttu, jossa etsittiin pääkaupunkiseudun mukavinta taloyhtiötä. Moni varmaan ajattelee, että juuri noin olisi kiva asua. Aika harvalla kuitenkaan käy sellainen tuuri, että juuri se asunto, joka muuten sattuu olemaan sopivassa paikassa ja sopii omaan budjettiin, sisältäisi vielä tuollaisen mahtavan yhteisöllisen hengen, joka kaikissa finaaliin päässeissä taloyhtiöissä oli. Osittain juuri välttääksemme sattuman armoille joutumisen olemme tähän projektiin lähteneet. Niin kuin jutussakin todettiin, yhteishenki on helppo synnyttää, kun samassa elämäntilanteessa olevat ihmiset asuvat samassa yhtiössä. Miksipä sellaista ei sitten lähtisi itse aktiivisesti edistämään? Toki jutussa löydettiin liiasta yhteisöllisyydestä myös varjopuolia: liian läheiset välit voivat vaikeuttaa vaikeiden asioiden käsittelyä ja asukkailla pitää olla oikeus myös olla osallistumatta.
Tästä päästäänkin kivasti siihen, että paperihommia ja sopimuksia on saatu jonkin verran projektin ollessa tässä vaiheessa tehdä. Kun tontin osto tuli ajankohtaiseksi perustimme asunto-osakeyhtiön, jonka nimiin tontin ostimme. Yhtiön nimiin tuli myös laina ja yhtiön tililtä maksetaan kaikki yhtiölle tulevat laskut. YTJ:n sivuilta löytyi asunto-osakeyhtiön perustamispaketti. Oman haasteensa toi juuri uudistunut asunto-osakeyhtiölaki, koska kaikkia lomakkeita ei oltu päivitetty ajantasalle. Haasteena oli myös se, että meillä ei ollut siinä vaiheessa juuri mitään hajua, minkälainen talo tontille nousee, mutta yhtiöjärjestykseen osakkeiden pinta-alat piti kuitenkin määrittää. Yhtiöjärjestystä voi kuitenkin myöhemmin muuttaa sitten kun talo on muutakin kuin suunnitelma paperilla. Vasta sitten myös painetaan varsinaiset osakekirjat. Opimme myös, että asunto-osakeyhtiön nimessä täytyy mainita yhtiön kotikunta. Yhtiön nimi lähti aluksi puoliksi vitsistä ja liittyi tonttimme edellisten omistajien nimeen ja toisaalta siihen, että hankkeemme sisälsi aimo annoksen idealismia eli toivoa paremmasta huomisesta. Olarin Toivo ei siis viittaa mihinkään uskonnolliseen, vaikka ainakin jossain vaiheessa sanayhdistelmä tuotti hakutulokseksi Olarin seurakunnan sivuja.
Yhtiön perustamisvaiheessa saimme paljon apua Espoon maistraatista. Iso kiitos virkailijalle, joka jaksoi selittää ja selvittää pykäliä ja vastailla kysymyksiimme. Pankin kanssa oli omat haasteensa. Meidän piti avata yhtiölle tili, jonne maksettiin osakepääoma. Pääoma piti olla todistetusti maksettuna perustamisilmoitusta tehdessä. Pankin kanssa oli kuitenkin haasteellista asioida ennen kuin meillä oli Y-tunnus, jonka kuitenkin sai vasta kun perustamissopimus ja yhtiöjärjestys oli hyväksytty... Heikki, joka yhtiön paperihommia on etupäässä hoitanut sai ottaa yhden jos toisenkin puhelun pankkiin, mutta lopulta homma selvisi. Myös vakuutusyhtiöiden kanssa oli haasteita. Tontille piti ottaa vastuuvakuutus sen varalta, että joku esimerkiksi ilkivaltaisesti sytyttäisi tontilla vielä olleen talon tuleen ja naapureille aiheutuisi tästä vahinkoa. Itse rakennuksella ei ollut meille arvoa (paitsi negatiivinen=purkukustannukset), koska aioimme sen joka tapauksessa purkaa, mutta vakuutusyhtiöiden järjestelmät eivät olleet samaa mieltä. Vakuutusyhtiö halusi tietää minä vuonna rakennuksen putket on uusittu ynnä muuta toisarvoista ja lykkäsi sitten käteen sopimuksen, jossa vastuuvakuutuksen osuus oli minimaalinen ja loppuosa tuli talolle annetusta vakuutuksesta. Lopulta saimme taisteltua sopimuksen, jossa käytännössä maksamme vain vastuuvakuutuksen ja sitten kun rakennustyöt alkavat niin homma katsotaan uudestaan.
Ei paperin pyöritys suinkaan tähän lopu. Koska projektiimme sisältyy myös iso kasa riskejä ja mahdollisia riidan paikkoja, päätimme laatia virallisen yhtiöjärjestyksen lisäksi osakassopimuksen, jossa sovimme keskinäisestä työnjaosta, päätöksenteosta (niiltä osin kuin asunto-osakeyhtiölaki ei sitä säätele), talouden hoitamisesta ja projektin mahdollisesta keskeytymisestä. Jotta sopimus olisi järkevä, päätimme palkata avuksemme lakimiehen, joka on erikoistunut nimenomaan asunto-osakeyhtiöasioihin. Totesimme, että mitä enemmän asioita sovitaan kirjallisesti, sitä vähemmän tarvitsee myöhemmin riidellä pikkuasiosta tai varsinkaan isoista. Lakimiehemme tosin totesi lakonisesti, että "jos teiltä joltain loppuu rahat ja hän päättää tämän sopimuksen riitauttaa, istutte kaikki käräjillä seuraavat kolme vuotta". Innostavaa eikö totta? Totta kuitenkin on, että mitään sopimusta ei voi tehdä niin, ettei sitä olisi myöhemmin mahdollista riitauttaa, lakimiehen avulla saimme kuitenkin karsittua ilmiselvimmät ristiriitaisuudet ja porsaanreiät sopimuksesta pois. Sopimus on ikään kuin vakuutus tai avioehto pahanpäivän varalle, toivottavasti tiettyjä kohtia ei jouduta koskaan realisoimaan, mutta auttaa paljon, että ne on mietitty etukäteen.
Yhtiön perustamisvaiheessa saimme paljon apua Espoon maistraatista. Iso kiitos virkailijalle, joka jaksoi selittää ja selvittää pykäliä ja vastailla kysymyksiimme. Pankin kanssa oli omat haasteensa. Meidän piti avata yhtiölle tili, jonne maksettiin osakepääoma. Pääoma piti olla todistetusti maksettuna perustamisilmoitusta tehdessä. Pankin kanssa oli kuitenkin haasteellista asioida ennen kuin meillä oli Y-tunnus, jonka kuitenkin sai vasta kun perustamissopimus ja yhtiöjärjestys oli hyväksytty... Heikki, joka yhtiön paperihommia on etupäässä hoitanut sai ottaa yhden jos toisenkin puhelun pankkiin, mutta lopulta homma selvisi. Myös vakuutusyhtiöiden kanssa oli haasteita. Tontille piti ottaa vastuuvakuutus sen varalta, että joku esimerkiksi ilkivaltaisesti sytyttäisi tontilla vielä olleen talon tuleen ja naapureille aiheutuisi tästä vahinkoa. Itse rakennuksella ei ollut meille arvoa (paitsi negatiivinen=purkukustannukset), koska aioimme sen joka tapauksessa purkaa, mutta vakuutusyhtiöiden järjestelmät eivät olleet samaa mieltä. Vakuutusyhtiö halusi tietää minä vuonna rakennuksen putket on uusittu ynnä muuta toisarvoista ja lykkäsi sitten käteen sopimuksen, jossa vastuuvakuutuksen osuus oli minimaalinen ja loppuosa tuli talolle annetusta vakuutuksesta. Lopulta saimme taisteltua sopimuksen, jossa käytännössä maksamme vain vastuuvakuutuksen ja sitten kun rakennustyöt alkavat niin homma katsotaan uudestaan.
Ei paperin pyöritys suinkaan tähän lopu. Koska projektiimme sisältyy myös iso kasa riskejä ja mahdollisia riidan paikkoja, päätimme laatia virallisen yhtiöjärjestyksen lisäksi osakassopimuksen, jossa sovimme keskinäisestä työnjaosta, päätöksenteosta (niiltä osin kuin asunto-osakeyhtiölaki ei sitä säätele), talouden hoitamisesta ja projektin mahdollisesta keskeytymisestä. Jotta sopimus olisi järkevä, päätimme palkata avuksemme lakimiehen, joka on erikoistunut nimenomaan asunto-osakeyhtiöasioihin. Totesimme, että mitä enemmän asioita sovitaan kirjallisesti, sitä vähemmän tarvitsee myöhemmin riidellä pikkuasiosta tai varsinkaan isoista. Lakimiehemme tosin totesi lakonisesti, että "jos teiltä joltain loppuu rahat ja hän päättää tämän sopimuksen riitauttaa, istutte kaikki käräjillä seuraavat kolme vuotta". Innostavaa eikö totta? Totta kuitenkin on, että mitään sopimusta ei voi tehdä niin, ettei sitä olisi myöhemmin mahdollista riitauttaa, lakimiehen avulla saimme kuitenkin karsittua ilmiselvimmät ristiriitaisuudet ja porsaanreiät sopimuksesta pois. Sopimus on ikään kuin vakuutus tai avioehto pahanpäivän varalle, toivottavasti tiettyjä kohtia ei jouduta koskaan realisoimaan, mutta auttaa paljon, että ne on mietitty etukäteen.
perjantai 28. lokakuuta 2011
Ryhmäsuunnittelua
Vastaukseksi Helkun kirjoitukseen, tässä hiukan tunnelmia Toivon suunnitteluosastolta.
Kävin juuri toissapäivänä taas Espoon rakennusvalvonnassa näyttämässä hankkeemme luonnossuunnitelmia. Kaikki tällaiset pääsuunnittelun rutiinivaiheet ovat askeleita kohti lähestyvää rakentamista. Projekti etenee vauhdilla, ja monesti tuntuukin siltä että ensi kevät tulee todella pian, ja on suorastaan ihmeellistä, että olemme pian jo rakentamassa!
Olen ymmärtänyt, että ryhmärakennusprojekteissa päätösten tekeminen osoittautuu usein monimutkaiseksi, eivätkä hankkeet pääse tarvittavalla vauhdilla ja varmuudella eteenpäin. Tämä ei koske Olarin Toivoa. Tietenkin meitä on kovin vähän verrattuna joihinkin kerrostaloprojekteihin, mikä selvästi auttaa asioista sopimisessa ja aikataulun noudattamisessa. Luonnossuunnittelua on tehty kesästä alkaen, ja nyt olemme jo etenemässä kohti rakennuslupapiirustuksia. Suurimmat suunnittelulinjaukset on siis tehty.
Ensin ideoimme taloamme kaikki porukalla, ja sen jälkeen minä ja Ooppa piirsimme erilaisia luonnoksia siitä miten ideat voitaisiin toteuttaa. Pienellä tontilla on erityisen tärkeää tutkia kaikki tavat sijoittaa asunnot rakennuspaikalle, joten vaihtoehtoja on kertynyt useita. Aluksi lähdin itse melko yksinkertaisista rivitalomalleista liikkeelle, kun taas Ooppa otti heti alkuun vapaamman otteen suunnitteluun. Moniportainen kehittely on tuottanut tuloksena eräänlaisen kaupunkivillan, jonka asunnot avautuvat kaikki vähän eri suuntiin.
Suunnittelu itselleen ja kavereilleen on kyllä oikein innostavaa - olen aiemminkin ollut sitä mieltä että on mielenkiintoista suunnitella asuintiloja tutuille, jolloin suunnitteluun tulee luonnostaan henkilökohtaisempi ote. Ja kun lisäksi projektissa on mukana toinenkin arkkitehti, ei tekemisestä tule yksinäistä puurtamista, vaan olemme voineet yhdessä kehitellä ideoita. Näin olemme varmasti saaneet tutkittua useampia vaihtoehtoisia suunnitelmia kuin jos tätä olisi tehnyt yksin. Tämäkin on työtä, mutta työn ja harrastuksen ero on tässä varsin ohut.
Paljolti samat asiat on suunnittelussa ja rakentamisessa otettava huomioon riippumatta rakennuttamismuodosta, vaikka tietysti tällaisessa "omassa" projektissa tavoitteet voivat olla moninaisemmat ja suunnitelmissa enemmän kokeellisuuttakin. Kuitenkin arkkitehdin kannalta suunnitteluprosessi on aika lailla erilainen, kun asiakkaat ovat niin paljon lähempänä. Lisäksi itselleni on ensimmäinen kerta kun asiakkaita on useampia samassa projektissa. Yleensä rakennuttajana on vain yksi taho, oli kyse sitten kerrostalosta tai omakotitalosta. Asunnoista tehdään lähtökohtaisesti yksilöllisiä, joten sikäli tämä muistuttaa pientaloa, mutta useamman asunnon kokonaisuudessa on monia isommankin projektin piirteitä.
Suunittelu jatkuu täyttä päätä, pian piirustusremmiin astuu myös Hannes meiltä Avarrus Arkkitehdeiltä. Jossain vaiheessa voimme varmaan julkaista täällä myös joitain suunnitelmia, ehkä niitä hylättyjäkin.
-Niilo
Kävin juuri toissapäivänä taas Espoon rakennusvalvonnassa näyttämässä hankkeemme luonnossuunnitelmia. Kaikki tällaiset pääsuunnittelun rutiinivaiheet ovat askeleita kohti lähestyvää rakentamista. Projekti etenee vauhdilla, ja monesti tuntuukin siltä että ensi kevät tulee todella pian, ja on suorastaan ihmeellistä, että olemme pian jo rakentamassa!
Olen ymmärtänyt, että ryhmärakennusprojekteissa päätösten tekeminen osoittautuu usein monimutkaiseksi, eivätkä hankkeet pääse tarvittavalla vauhdilla ja varmuudella eteenpäin. Tämä ei koske Olarin Toivoa. Tietenkin meitä on kovin vähän verrattuna joihinkin kerrostaloprojekteihin, mikä selvästi auttaa asioista sopimisessa ja aikataulun noudattamisessa. Luonnossuunnittelua on tehty kesästä alkaen, ja nyt olemme jo etenemässä kohti rakennuslupapiirustuksia. Suurimmat suunnittelulinjaukset on siis tehty.
Ensin ideoimme taloamme kaikki porukalla, ja sen jälkeen minä ja Ooppa piirsimme erilaisia luonnoksia siitä miten ideat voitaisiin toteuttaa. Pienellä tontilla on erityisen tärkeää tutkia kaikki tavat sijoittaa asunnot rakennuspaikalle, joten vaihtoehtoja on kertynyt useita. Aluksi lähdin itse melko yksinkertaisista rivitalomalleista liikkeelle, kun taas Ooppa otti heti alkuun vapaamman otteen suunnitteluun. Moniportainen kehittely on tuottanut tuloksena eräänlaisen kaupunkivillan, jonka asunnot avautuvat kaikki vähän eri suuntiin.
Suunnittelu itselleen ja kavereilleen on kyllä oikein innostavaa - olen aiemminkin ollut sitä mieltä että on mielenkiintoista suunnitella asuintiloja tutuille, jolloin suunnitteluun tulee luonnostaan henkilökohtaisempi ote. Ja kun lisäksi projektissa on mukana toinenkin arkkitehti, ei tekemisestä tule yksinäistä puurtamista, vaan olemme voineet yhdessä kehitellä ideoita. Näin olemme varmasti saaneet tutkittua useampia vaihtoehtoisia suunnitelmia kuin jos tätä olisi tehnyt yksin. Tämäkin on työtä, mutta työn ja harrastuksen ero on tässä varsin ohut.
Paljolti samat asiat on suunnittelussa ja rakentamisessa otettava huomioon riippumatta rakennuttamismuodosta, vaikka tietysti tällaisessa "omassa" projektissa tavoitteet voivat olla moninaisemmat ja suunnitelmissa enemmän kokeellisuuttakin. Kuitenkin arkkitehdin kannalta suunnitteluprosessi on aika lailla erilainen, kun asiakkaat ovat niin paljon lähempänä. Lisäksi itselleni on ensimmäinen kerta kun asiakkaita on useampia samassa projektissa. Yleensä rakennuttajana on vain yksi taho, oli kyse sitten kerrostalosta tai omakotitalosta. Asunnoista tehdään lähtökohtaisesti yksilöllisiä, joten sikäli tämä muistuttaa pientaloa, mutta useamman asunnon kokonaisuudessa on monia isommankin projektin piirteitä.
Suunittelu jatkuu täyttä päätä, pian piirustusremmiin astuu myös Hannes meiltä Avarrus Arkkitehdeiltä. Jossain vaiheessa voimme varmaan julkaista täällä myös joitain suunnitelmia, ehkä niitä hylättyjäkin.
-Niilo
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Unelmia ja suunnitteluhommia
Yleisellä tasolla oltiin siis porukalla puhuttu, mitä yhteiseltä talolta halutaan. Päästäksemme lähemmäs konkretiaa päätimme istua eräänä keväisenä lauantaipäivänä alas ja pistää toiveet post-it lapuille.
Tuloksena syntyi paljon asioita, joita talolta/ asunnolta/ tontilta halutaan (oikea puoli) ja myös muutamia, joita ei haluta. Olimme suorastaan liikuttavan yksimielisiä seuraavista: ei omia saunoja vaan puulämmitteinen pihasauna, nollaenergiatalo, yhteinen suojaisa piha ja grilli, järkevän kokoisia asuntoja (n. 120 neliötä per asunto), ennakkoluulottomia ratkaisuja, arkipäivän wau arkkitehtuuria eli "jotain mitä muilla ei ole". Sovittiin myös, että jokainen saa järjestää myös omia juhlia, pitää olla lupa tehdä ja olla tekemättä ja että hankitaan yhteinen au-pair:) Viimeinen oli lähinnä vitsi, mutta vakavasti ottaen yhteisöllisellä asumisella haluamme välttää sitä, että jokainen hankkii oman ruohonleikkurin, iskuporakoneen tai trampoliinin. Kuvaavana esimerkkinä "ei näin" tyylistä, näin tässä kesällä Espoossa pyöräillessäni kolme lähes identtistä pientaloa, joiden kaikkien pienillä pihoilla seisoi jumalattoman kokoinen trampoliini vierivieressä. Kaikki trampoliinit olivat lisäksi tyhjillään keskellä lauantaipäivää...
Jo valmiiksi tuttujen naapurien kanssa voi tilata vaikka yhteisiä lehtiä ja viedä lapset hoitoon naapuriin tarpeen tullen. Plussaa on myös se, että naapurit ovat suurinpiirtein samassa elämäntilanteessa, jolloin yhteisiä asioita on paljon. Kovin montaa huonoa asiaa emme ole vielä keksineet, vaikka yleensä ihmiset, joille hankkeesta kertoo päätyvät ensi innostuksen jälkeen kommentoimaan nimenomaan ihmissuhteisiin liittyvistä riskeistä. Toisaalta "normaalissakin" rivitalossa naapurisuhteilla on valtava vaikutus ja useimmiten naapureitaan ei pääse lainkaan valitsemaan. Yhtiöömme tulevaisuudessa muuttavaa neljättä perhettä emme vielä (todennäköisesti) tunne, mutta olen varma, että tähän taloon haluaa muuttaa vain hyviä tyyppejä!
Suunnittelu on tokikin tästä post-it harjoituksesta edennyt aika harppauksen kesän aikana. Ensin Niilo ja Ooppa piirsivät erilaisia versioita ja vaihtoehtoisia malleja talosta. Niitä oli ainakin A:sta G:hen alaversioineen eli aika monta:) Sitten parhaina pidetyt vaihtoehdot karsittiin ja arkkitehdit vaihtoivat suunnitelmansa päittäin. Esimerkiksi "pihasauna" on suunnitelmissa muuttanut talon päädystä kellarikerroksen kautta pihakannen alle. Rivitalosta on liikuttu "kaupunkivillan" kautta L:n malliseen taloon, jossa on useita tasoja ja mielenkiintoisia yksityiskohtia. Pikkuhiljaa lopullinen malli alkoi sitten muotoutua ja nyt ollaan siinä vaiheessa, että asunnot, jotka siis ovat kaikki uniikkeja, on "jaettu" ja viilataan yksityiskohtia. Pääsuunnittelijana toimii siis Niilo (Avarrus Arkkitehdit). Niilo vamasti kertoilee jossain vaiheessa tarkemmin suunnittelun etenemisestä ja siitä, minkälaista on piirtää taloa itselleen ja kavereilleen samalla kertaa. Ei ehkä ihan helpoin homma;)
Tuloksena syntyi paljon asioita, joita talolta/ asunnolta/ tontilta halutaan (oikea puoli) ja myös muutamia, joita ei haluta. Olimme suorastaan liikuttavan yksimielisiä seuraavista: ei omia saunoja vaan puulämmitteinen pihasauna, nollaenergiatalo, yhteinen suojaisa piha ja grilli, järkevän kokoisia asuntoja (n. 120 neliötä per asunto), ennakkoluulottomia ratkaisuja, arkipäivän wau arkkitehtuuria eli "jotain mitä muilla ei ole". Sovittiin myös, että jokainen saa järjestää myös omia juhlia, pitää olla lupa tehdä ja olla tekemättä ja että hankitaan yhteinen au-pair:) Viimeinen oli lähinnä vitsi, mutta vakavasti ottaen yhteisöllisellä asumisella haluamme välttää sitä, että jokainen hankkii oman ruohonleikkurin, iskuporakoneen tai trampoliinin. Kuvaavana esimerkkinä "ei näin" tyylistä, näin tässä kesällä Espoossa pyöräillessäni kolme lähes identtistä pientaloa, joiden kaikkien pienillä pihoilla seisoi jumalattoman kokoinen trampoliini vierivieressä. Kaikki trampoliinit olivat lisäksi tyhjillään keskellä lauantaipäivää...
Jo valmiiksi tuttujen naapurien kanssa voi tilata vaikka yhteisiä lehtiä ja viedä lapset hoitoon naapuriin tarpeen tullen. Plussaa on myös se, että naapurit ovat suurinpiirtein samassa elämäntilanteessa, jolloin yhteisiä asioita on paljon. Kovin montaa huonoa asiaa emme ole vielä keksineet, vaikka yleensä ihmiset, joille hankkeesta kertoo päätyvät ensi innostuksen jälkeen kommentoimaan nimenomaan ihmissuhteisiin liittyvistä riskeistä. Toisaalta "normaalissakin" rivitalossa naapurisuhteilla on valtava vaikutus ja useimmiten naapureitaan ei pääse lainkaan valitsemaan. Yhtiöömme tulevaisuudessa muuttavaa neljättä perhettä emme vielä (todennäköisesti) tunne, mutta olen varma, että tähän taloon haluaa muuttaa vain hyviä tyyppejä!
Suunnittelu on tokikin tästä post-it harjoituksesta edennyt aika harppauksen kesän aikana. Ensin Niilo ja Ooppa piirsivät erilaisia versioita ja vaihtoehtoisia malleja talosta. Niitä oli ainakin A:sta G:hen alaversioineen eli aika monta:) Sitten parhaina pidetyt vaihtoehdot karsittiin ja arkkitehdit vaihtoivat suunnitelmansa päittäin. Esimerkiksi "pihasauna" on suunnitelmissa muuttanut talon päädystä kellarikerroksen kautta pihakannen alle. Rivitalosta on liikuttu "kaupunkivillan" kautta L:n malliseen taloon, jossa on useita tasoja ja mielenkiintoisia yksityiskohtia. Pikkuhiljaa lopullinen malli alkoi sitten muotoutua ja nyt ollaan siinä vaiheessa, että asunnot, jotka siis ovat kaikki uniikkeja, on "jaettu" ja viilataan yksityiskohtia. Pääsuunnittelijana toimii siis Niilo (Avarrus Arkkitehdit). Niilo vamasti kertoilee jossain vaiheessa tarkemmin suunnittelun etenemisestä ja siitä, minkälaista on piirtää taloa itselleen ja kavereilleen samalla kertaa. Ei ehkä ihan helpoin homma;)
perjantai 14. lokakuuta 2011
Kuinka kaikki alkoi
Rupesimme joskus puoliksi vitsillä puhumaan kaveriporukassa siitä, kuinka kiva olisikaan asua lähellä kavereita, jopa samassa talossa. Yhtenä helmikuisena iltana 2010 viinilasin ääressä ideoimme muutaman kaverin kanssa yhteisen kerrostalon rakentamista. Ja tyypillisinä alle kolmekymppisinä perustimme tietysti heti aiheelle facebookryhmän. Ryhmään liittyi iso joukko kavereitamme ja pidimme jopa yhden kokouksen, mutta hankkeessa oli kuitenkin kosolti utopiaa ja vain hippunen realismia mukana. Projekti kuulosti liian vaikealta: miten löytää yhteisymmärrys mihin talon rakentaisi ja löytäisikö sieltä sitten tonttia. Kerrostaloa varten tarvitsee paljon porukkaa, joka taas tunnetusti hankaloittaa päätöksentekoa. Vastaavat kokemukset esim. Helsingin Jätkäsaaressa kuulostivat todella pitkäjänteisen ihmisen hommalta...
Asia hautautui joksikin aikaa, mutta mitä enemmän mieheni Heikin kanssa asiaa mietimme, sitä varmempia olimme, että ryhmärakentaminen ja yhteisöllinen asuminen olisi meidän juttu ja jos tilaisuus tarjoutuisi, lähtisimme mukaan. Tilaisuus tulikin ystäviemme Venlan ja Niilon muodossa, jotka alkoivat kyselemään olisimmeko edelleen kiinnostuneita ryhmärakentamisesta, tällä kertaa rivitalosta. He olivat nimittäin löytäneet täydellisen tontin Olarista! Ja tottakai me olimme, kaiken hyvän lisäksi Niilo on arkkitehti, joka oli kiinnostunut piirtämään tämän yhteisen talon. Sitten piti vain löytää pari osallistujaa lisää, koska tontille mahtuisi kivasti neljän asunnon rivitalo. Helpommin sanottu kuin tehty, aika moni empi tontin hintaa, eikä ehkä vielä ollut elämäntilanteessa, jossa halusi sitoutua tällaiseen projektiin. Olimme jo asennoituneet sihen, että unelmiemme tontti menee sivusuun, kunnes facebookilmoituksen kautta huhtikuun lopussa löytyivät mukaan Lotta ja Ooppa. Heti alusta alkaen oli selvää, että kaikkien toiveet ja ajatukset kävivät hämmästyttävänkin hyvin yhteen ja edelleen myynnissä olleen tontin halusivat kaikki. Päätimme lähteä projektiin kolmen perheen voimin ja yksi asunto rakennettaisiin myytäväksi. Projektimme oli vahvistunut myös toisella arkkitehdillä, Ooppa on nimittäin myös tuon jalon ammattikunnan edustaja.
Ongelmaksi muodostui tässä vaiheessa raha. Kun neljättä taloutta mukaan projektiin ei löytynyt, pankit suhtautuivat hieman nihkeästi lainahakemuksiimme. Periaatteessa suhtautuminen oli myönteistä, jopa innostunutta, mutta kuvio tuntui olevan sittenkin liian hankala eikä sopinut pankkien prosesseihin. Lopulta kuitenkin tärppäsi, saimme lainan ja juhannuksen alla 2011 allekirjoitettiin kauppakirja unelmien tontista. Juhlaskumpat juotiin tontilla, jossa vielä tätä kirjoitettaessa seisoo vanha omakotitalo. Kun tontti oli meidän, voitiin aloittaa varsinainen projekti, johon on tähän mennessä kuulunut aika paljon kokoustamista, paperin pyörittelyä ja unelmointia. Niistä lisää seuraavissa kirjoituksissa.
Asia hautautui joksikin aikaa, mutta mitä enemmän mieheni Heikin kanssa asiaa mietimme, sitä varmempia olimme, että ryhmärakentaminen ja yhteisöllinen asuminen olisi meidän juttu ja jos tilaisuus tarjoutuisi, lähtisimme mukaan. Tilaisuus tulikin ystäviemme Venlan ja Niilon muodossa, jotka alkoivat kyselemään olisimmeko edelleen kiinnostuneita ryhmärakentamisesta, tällä kertaa rivitalosta. He olivat nimittäin löytäneet täydellisen tontin Olarista! Ja tottakai me olimme, kaiken hyvän lisäksi Niilo on arkkitehti, joka oli kiinnostunut piirtämään tämän yhteisen talon. Sitten piti vain löytää pari osallistujaa lisää, koska tontille mahtuisi kivasti neljän asunnon rivitalo. Helpommin sanottu kuin tehty, aika moni empi tontin hintaa, eikä ehkä vielä ollut elämäntilanteessa, jossa halusi sitoutua tällaiseen projektiin. Olimme jo asennoituneet sihen, että unelmiemme tontti menee sivusuun, kunnes facebookilmoituksen kautta huhtikuun lopussa löytyivät mukaan Lotta ja Ooppa. Heti alusta alkaen oli selvää, että kaikkien toiveet ja ajatukset kävivät hämmästyttävänkin hyvin yhteen ja edelleen myynnissä olleen tontin halusivat kaikki. Päätimme lähteä projektiin kolmen perheen voimin ja yksi asunto rakennettaisiin myytäväksi. Projektimme oli vahvistunut myös toisella arkkitehdillä, Ooppa on nimittäin myös tuon jalon ammattikunnan edustaja.
Ongelmaksi muodostui tässä vaiheessa raha. Kun neljättä taloutta mukaan projektiin ei löytynyt, pankit suhtautuivat hieman nihkeästi lainahakemuksiimme. Periaatteessa suhtautuminen oli myönteistä, jopa innostunutta, mutta kuvio tuntui olevan sittenkin liian hankala eikä sopinut pankkien prosesseihin. Lopulta kuitenkin tärppäsi, saimme lainan ja juhannuksen alla 2011 allekirjoitettiin kauppakirja unelmien tontista. Juhlaskumpat juotiin tontilla, jossa vielä tätä kirjoitettaessa seisoo vanha omakotitalo. Kun tontti oli meidän, voitiin aloittaa varsinainen projekti, johon on tähän mennessä kuulunut aika paljon kokoustamista, paperin pyörittelyä ja unelmointia. Niistä lisää seuraavissa kirjoituksissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)